Käsityöihmisen on otettava kaikki irti lähestyvästä juhla-ajasta. Ilmojen viiletessä ihmiset käpertyvät sohvalle lukemaan, sekä viettämään aikaa läheisten kanssa.... käsityöihminen selaa erinäisiä askartelulehtiä sekä -blogeja etsien inspiraatiota. Käsityöihminen ottaa tilaisuudesta kaiken irti, aloittaen viritellä joulukoristeita sekä -valoja ensimmäisen tilaisuuden tullen. Kun ympäristön saa oikeanlaiseksi, on helppo alkaa suunnittelemaan joululahjoja ja mukavia muistoja ystäville ja läheisille. Siinä varaslähdön aineksia tälle vuodelle. Keittiön kaapin päälle löytyi jo sinertäviä jouluvaloja (ja tulipahan pyyhittyä ja puunattua kerrankin myös sieltä). Seuraavana suunnitelmissa laittaa jääpuikkojen rivi arvekkeelle (jos se houkuttelisi jääpuikkoja myös muualle). Ketään muuta varaslähdön ottajaa?
Ennenkuin pääsen kuvailemaan hääkoruja ja kertomaan viimehetken tuntemuksista kaasona on vuorossa lisää avainnauhoja sekä tilauskoruja. Nyt vuorossa jopa kesäisiksi tulkittavissa meren sävyissä.
Lopuksi vielä kaulakoru kauniissa haalean vaaleissa sävyissä, hieman siroa romantiikkaa pimeneviin iltoihin. Myös tilauskoru.
Valkoista työpukua vasten roikkuva avainnauha voi olla piristävä ilmestys. Siinä osasyy miksi työkaverini ovat avainnauhoja pyytäneet. Ja niitä onkin hauska tehdä. Avainnauhoja väkertäessä on nähty niin Glee:t kuin NCIS:n uusimmat juonenjäänteet. Ja avaimet eivät katoa kassinkaan pohjalle kun laukun pohjalta paistaa kirkkaanvärinen helminauha.
Edessä on kiireiset ajat, sillä autan toisenlaisten avainten kanssa. Ystäväni nimittäin saa avaimet uudenlaiseen elämään rouvana. Vielä on kaasojen koruissa viimeistelyä, kampaajalla käyntiä ja pukujen suunnittelua. Oma hommani kaasona on toimia yleismies jantusena, eli omaan pienen listan ja hommaan erinäisiä pieniä esineitä mistä voi olla apua jos juhlavieraat joutuvat pulaan. Häiden järjestäminen onkin ollut jännittävää puuhaa, melkein yhtä jännittävää kuin ensiaskeleeni kummina. Morsian tulee olemaan lumoavan kaunis ja onnellinen. Palaankin myöhemmin häisten korukuvien kera....
Pyhäinmiestenpäivän lähentyessä ja noitien (ja mustan kissan) hiipiessä nurkissa on hyvä palata muistoissa syksyn aurinkoisempiin päiviin ja ruskan loistoon. Olen syksyihmisiä. Rakastan viileneviä ja pimeneviä iltoja, ruskan loistoa sekä kesän rientojen vaihtumista syksyn lepoon. Olen syntynyt syksyllä, joten ei mikään yllätys että olen syksyn lapsi. Olin todella iloisesti yllättynyt kun ystäväni, toinen syksyn lapsi päätti yllättää minut ulkomailta, tilaamalla kauniin syksynvärisen kukkakimpun päiviäni piristämään. Ja siinä on tiettyä taikaa kävellä kaupungilla onnellinen hymy huulillaan ja kukkakimppu kädessä.
Näin samaisen ystävän hetken verran muutama viikko myöhemmin, hänen rantautuessaan Suomeen. Istuimme kahville ja vaihdoimme pikaisesti kuulumisia. Kun näkee ystävän vuosien takaa, niin se on kumma miten riittää muutamakin minuutti. Näkiessä samalla sekunnilla katoaa vuodet ja kilometrit väliltämme ja voi vaan vaihtaa viimeisimmät kuulumiset, ottaa hieman kiinni. Ystävälle löytyi kaapinpohjalta lämpimänsävyinen koru, tulevaa pikkujoulukautta ajatellen....
Kun harakkaveli huolestuu blogin jumittuvista päivityksistä, tilanne on paha. Joten tunnustan, tilanne on paha. Olen hoitanut elämääni kuuluvia vastuualueita, niin en ole aikaiseksi saanut leikkiä ulkoisella kovalevyllä, jotta miniläppärini pyörittäisi kuvia ja kuvankäsittelyä paremmin.
Olen onnistunut tänä vuonna saamaan kunniatehtävän toisen jälkeensä. Eräs oli auttaa pientä komeaa miehenalkua selviytymään elämän ensimmäisistä vuosista kunnialla. Pääsin siis Kummittelemaan :D. Hellittelynimestä "Mini" huolimatta nuori mies on kunnon kokoinen ja reipas kuin mikä. Ja kummitädin sydän pakahtuu ylpeydestä. Vastuun siivet ovat kauniit, vaan vielä pelottavat, etenkin kun kummitäti pelottaa hajoittavansa pikkuisen jo pelkällä kosketuksellaankin.... ( Apua! Kuva-asetukset muuttuneet etten osaa enää käyttää!!!)
Ja koska Mini sai oman koristekorunsa, täytyi Minin siskollekin jotain kaunista. Minin siskoa olen kutsunut Meritähdeksi jo kauan, sillä pieni prinsessa näytti talvihaalarissaan aikanaan tähdeltä. Hurmaava kaunotar hänestä onkin jo kasvanut.
Aina ei mene kuten Strömssössä... (Sen verran sivistymätön muuten olen, etten tiedä mistä sanonta tulee). Nukahdin yövuorojen jälkeen johonkin hassuun asentoon, joten niskat olleet jumissa... korupihtien pysyminen kädessä on kyseenalaista, ennenkun saan kylmähauteella venähdyksen tai niksahduksen kuntoon. Nähtävästi yövuoroissa nukkumatti kaappaa syleilyynsä melkein lennosta kotiintulon jälkeen, joten sitä tuppaa nukahtelemaan mitä ihmeellisimpiin paikkoihin.
Ja koska kaikki ei myöskään suju aina suunnitellusti, aina tilaustyötkään eivät mene nappiin. Yleensä pyrin kuuntelemaan tarkasti korvat höröllä, mitä minulta halutaan ja onnistun usein toteuttamaan myös pyyntöjä ja toiveita joita ei edes ääneen lausuttu. Nämä seikat tekevätkin käsillätekemisestä oikein antoisaa ja mukavaa ajanvietettä.
Nyt viimeaikoina olen ollut joko korvat tai silmät ummessa, sillä tilauskoruni eivät ole saaneet siipiä alleen eivätkä päätyneet rakastaviin koteihin. Olen silti kyseisistä koruista hyvinkin ylpeä. Ajattelin jakaa tämän kokemuksen, sillä en varmastikaan ole ainoa? Toivon että seuraavaksi olen positiivisemmissa merkeissä... ja muutaman onnistuneen tilaustyön kanssa =) Kauniita koruja kuvattuna, yhtä kaikki....
Uuteen blogiohjelmaan pikkuhiljaa totutellessa. Saa nähdä kuinka käy.
Korvishaaste edistyy hitaasti mutta toivottavasti varmasti... Monen muun tavoin olen ihastunut pöllöihin. Minulle suurisilmäiset, lintueläimet joiden pää kääntyy melkein 360 astetta tuovat aina mieleen Väinö-kissani, joten olen jotenkin viehättynyt koko eläimeen. Lisäksi ainakin kelttikulttuurissa, pöllön sanotaan tuovan viisautta, ja sitä tarvitaan aina. Lisäsin pöllöihini hieman blingiä, sillä sitäkin tarvitaan aina ;) Korvispari 24/101 vasta!
Hääprojektin myötä saanut tutustua ihaniin ihmisiin ja saanut lisää uusia ystäviä. Kun uusi ystäväni siis kääntyi puoleeni, korvismurheissaan olin enemmän kuin tyytyväinen, että olin muistanut pakata Oriflamen pikkutehopussukkani mukaan. Ja kuinka ollakaan sieltä löytyi hieman isommat pikkupöllöset viisastuttamaan käyttäjäänsä =) 25/101
Tänäinen Glee-jakso pistikin pohtimaan ystävyyttä, niin vanhoja ja uusia enemmänkin. Taaperona en aina saanut unta, painajaiset ja mielikuvitusmöröt ahdistivat... äitiniharakka tuli sängynviereen ja tarjosi kätensä. Pieni käsi isoon upottuneena oli turvallista nukahtaa.
Vuodet ovat tästä kuluneet, käsi kädessä tarjoaa silti tukea ja turvaa. On mahtavaa kun löytyy ystäviä, joihin voi luottaa ja jotka ovat valmiina tarjoamaan käden, johon voi tukea ja turvautua
Jälleen Oscar Wilden viisauksia otsikossa. Halusin löytää jotain ajankäyttöön, hyödylliseen ajankäyttöön viitaten, sillä syksyn tullen sitä usein palaa samojen kysymysten ääreen. Työpäivien ilmaantuessa arkirutiiniin, täytyy löytää keinoja seurata ajankäyttöään, ja löytää aikaa myös itselleen, harrastuksille... Kaunis kello voi toimia apuna ajankulun hahmottamisessa. Jotta en syyllistyisi otsikon kumoamiseen, laitan kuvan ruutuun, ja lähden koneelta elämään. Toisin sanoen istun postiluukun vieressä säntillisesti Helmiliinan pakettia odottaen....
