Pages

tiistai 11. tammikuuta 2011

Pikaruokana arkkupakastin

Epäinhimilliseen aikaan vielä koneella hillumassa ja kirjoittelemassa, mutta työvuorot vaihtuivat ja huomisen vie töiden lisäksi kuntoilu ja Oriflame tilaus. Tuulessa ja tuiskussa kotiinpääsyä odotellessa juttelin äitiharakan kanssa ja tultiin siihen tulokseen, että kyllä ne lemmikit muistuttavat omistajiaan. Kissani vahtii tuntikaupalla televisiosta urheiluohjelmaa, nauttii lämpimässä sängyssä loikoilusta ja hitaasta heräämisestä venytellen, välillä sitä stressaa ja se juoksee huutaen ympyrää. Veljeni hankki koiran. Se haukkasi kuulemma ohimennen arkkupakastinta. Ihan vaan kokeillakseen kepillä jäätä, kai.

Tähän aikaan kuvien ottaminen on yhtä tuskaa. Valoa ei saa mistään. Niin paljon jo haikailen uuden kämpän, työhuoneen ja lasitetun parvekkeen perään. Jos sitä valoa riittäisi pidempään. Vaikka rakastankin talvea, ei tarvitse ottaa mitään stressiä ulkona pistäytymisestä, hyvältä näyttämisestä ja sosiaalisesta elämästä, niin valoa on kuitenkin vähemmän. Ja korujen kuvaaminen haastavaa. Seuraavassa yritelmässä väriyhdistelmä johon olen kovin mieltynyt. Turkoosia ja vihreää, kivien merkin olen jo unohtanut.Summer dreams

Välillä unohdan, että blogillani on lukijoita. Siksi minut on helppo yllättää. Tällaisen yllätyksen sain juuri äskettäin kun Helmisusi (mahtavat kynnet muuten!!!) yllätti minut blogitunnustuksella, joka on näkyvissä vieressä. Se pitäisi jakaa 15 blogille eteenpäin, taidan keksiä kuitenkin vain 5
1. Vikkityyli
2. Piiskun korut ja kortit
3. Piritan korut
4. Mia's little blog
5. Adalmina's Secret

Koru ja muotiblogeja, mutta kuitenkin blogeja jotka piristävät päivääni, ja joita on kiva vilkuilla aamukahvin yhteydessä. Osan tietenkin Susi kerkisi palkita, ja osan olen varmasti väsyneenä unohtanut. :/

9 kommenttia:

  1. Kiitos kauniista sanoistasi, Piia! *pus*
    Löytyi listaltasi pari uutta katseltavaa. :)
    Ja tuo koru on kuin itse kevään airut, lupaus lumen alta aikanaan paljastuvasta väriloistosta ja uudesta elämästä.

    VastaaPoista
  2. Pitäis päivittää enemmänkin, mut noi on sellaiset mitkä ekana tuli mieleen, raikkaina ja ennen kaikkea inspiraatiota antavilta. Ja kiitos Susi, kelien vaihtuessa lienet samoista syystä hereillä kun minäkin *halaa* kauniita unia!

    VastaaPoista
  3. Kiitos Piia tunnustuksesta! :) Ja kiitos, löysin elämäni ensimmäiset kynsiblogit seurattavaksi!! :D

    Olen huono jatkamaan näitä eteenpäin.. Älä ota henkilökohtaisesti!

    VastaaPoista
  4. Kiitos Piia, toit iloa päivääni :)

    VastaaPoista
  5. Ole hyvä Piisku! Kynsitaiteiluun voi jäädä koukkuun, itsekin harrastaisin enemmän, mutten töiden puolesta voi käyttää lakkaa. Tunnustus oli tarkoitettu sinulle ;) itsekään en saanut kaikkia 15 täyteen.
    Ole hyvä Vikki! Blogiasi on ihana lukea, vaikken aina ehdi kommentoimaan
    (googletunnistus taas pelittää :P)

    VastaaPoista
  6. Pähkäilen saman ongelman kanssa. On tosi vaikea kuvata puolivalosassa, ja asun vielä asunnossa johon ei kunnolla tule valoa vaikka on verhot auki. Valoisa aika on niin lyhyt. Lampun valo ei toimi kuvatessa jne...

    VastaaPoista
  7. Ansku, sama täällä, talvisaikaan ne on harvat hetket kun tänne sissälle saa riittävästi valoa....

    VastaaPoista
  8. Hei Piia!
    Kiitos tosi paljon ihanasta tunnustuksesta :) Ja pahoitteluni, että vastaan sinulle vasta nyt! Sinulla on muuten Todella Kaunis blogi :)

    Auringonsäteitä!!

    Terkuin Mia

    VastaaPoista
  9. Kiitos tuhannesti tästä tunnustuksesta! Ja kuten taisin jo mainitakin, sinulla on todella kauniita koruja!
    ps. kuva sulo-marsusta on suosikkini, terveisin nuorena marsun omistanut! :)

    VastaaPoista