Pages

keskiviikko 1. tammikuuta 2014

Tervetulotoivotus uudelle vuodelle

Vuoden vaihtuessa, ja vuodenvaihteen kiireiden jäädessä taakse on aikaa istahtaa koneen ääreen ja päivitellä tännekin pikkuhiljaa tehtyjä joululahjoja. Näiden parissa istuttiin parhaimmillaan vielä yösydännä ja kirottiin armotonta neiti aikaa joka juoksi ja hyppi kolmiloikkaa karkuun tämän tontun kätösistä.

Seuraavassa pienoinen paketti, jonka vein hierojalleni. Hän on pitänyt käteni toimintakykyisinä jo toista vai peräti kolmatta vuotta. Vähän jännitin, mutta koru sai iloisen vastaanoton. Ja tontun saa tarvittaessa korurasiaan kesää nukkumaan.
Gifts

Olen kai vuosia sitten tehnyt viimeksi lupaukset käsityö ja blogimaailman suhteen. Ehkä olisi aika yrittää luoda uusia lupauksia. Saa nähdä kuinka käy.

1. Pyrin kirjoittamaan blogiini säännöllisesti (ainakin useammin, yritän rikkoa viimevuoden kokonaismäärän).
2. Harjoittelen ja kehitän vanhoja tekniikoita (riipusten tekoa, massailua ja kieputtelua).
3. 101 korvakoruprojekti :D olisiko jo korkea aika saada päätökseen?
4. Esittelen rohkeammin myös muita askartelujani ja ideoitani.
5. Kehitän kuvaamistani, joulupukilta saamani makrolinssin avulla.
6. Vuonna 2014, piparkakkutalo, vihdoinkin?
7. Opettelen kutomaan muutakin kun perus sukkaa ja kaulahuivia
8. Pyrin jättämään yli-isoilla kudinpuikoilla kutomisen


Olisikohan siinä. Lisäksi pitäisi irroittaa zombiet ja lähteä yli kuukauden tauon jälkeen yrittelemään uudestaan josko lonkat kestäisivät juoksemista. Tällä kertaa rauhallisemmin. Ja jos samalla voisi heittää jäähyväiset joulusuklaille ja kinkulle... Hyvää alkavaa vuotta 2014 kaikille!





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti