Pages

keskiviikko 6. heinäkuuta 2011

Jos mä soitan siihen....

Hieno repliikki tuo otsikko. Etenkin jos puhelin on kateissa....mutta kun kyseessä on silmälasit/suosikki huulipuna/farkut niin sitten meneekin jo haastavuuden puolelle. Avaimet eivät ole kateissa, toivottavasti ainakaan enään. Olen nimittäin saanut avainnauhabuumin. :D Lupauduin joskus töihin suunnittelemaan näytille avainnauhoja, ja päätin loman loppumetreillä kokeilla nauhan tekoa. Jopa siinä määrin, että pakonomaisesti televisiota katsoessa tulee aloitettua avainnauha, ja lukkoja saa olla aina tilaamassa (mikä korvishaaste?).
Rockabilly keychain

Avainnauhoja päätyin tekemään kahta mallia, yksinkertaisempaa sekä vahingossa syntynyttä vauhdikkaampaa mallia. Ompunvihreää avainnauhaa suunnitellessani huomasin siemenhelmien loppuvan, mutten halunnut enää jättää kesken joten improvisoin. Omenanvihreä löytääkin kodin uuden liveystäväni (vanhan nettitutun) kaulasta.
Apple keychain

Ja kuten huomaatte, naisella kuuluu olla oikeus muuttaa mieltään. Edellinen blogipohja oli ihana, mutta omaan makuun sekava. Kaipaan jonkinasteista selkeyttä. En ole varma onko tämäkään ihan sitä mitä hain, mutt katsotaan. Jos tämä ajaisi välttävästi kesähulluttelut. Sivusuosikit täytyy ohjelmoida jotenkin järkevästi uudestaan kun ehtisi. On vaan niin helppo käydä suosikkiblogeissa oman blogin kautta.

No more blue-keychain

Ehkä hyväkin että kesälomanpätkä lähenee loppuaan. Olen keksinyt jo ainakin 3 uutta harrastusta, tehnyt koruja niin paljon että kuvaamisessa ja tänne päivittämisessä on viikkojen työ, ylittänyt budjetin monta kertaa ja yleisesti ottaen sählännyt paikkakunnalta toiseen. Vielä olisi edessä lomaltapaluuleipomukset..... Suklaahippukeksejä olisi kiva kokeilla leipoa....toisaalta muffineja pitäisi vielä harjoitella.....

Bubblgum keychain

7 kommenttia:

  1. Ja ärsyttävää :D löydän aina ohimennen lukiessa kirjoitusvihreitä.... mutta tarkemmin katsellessa eivät enää palaa valvovan silmän alle

    VastaaPoista
  2. Kauniita avainnauhoja. Hukassa, siellä sitä on monta asiaa ja tietenkin aina silloin kun niitä pikaisesti tarvitsee. Itse kuulun kans kastiin, hukkaisin päänikin jos se oli irtotavaraa =) Ajatus tosin on usein kateissa ;)

    VastaaPoista
  3. Niin mulla muuten näkyy kaks blogipohjaa päällekäin. Pitsi-hakaneula tms. keskellä ja ylä/alareunassa jotain muuta =) Mahtoiko jäädä vanhan blogipohjan koodi asetuksiin? Vai onko mun kone kaavoihin kangistunut ;)

    VastaaPoista
  4. :D näkyy mullaki vähän, yritän kehitellä et miten saan sen pois :D miniläppärillä toki ei niin pahasti haittaa...

    VastaaPoista
  5. Kivoja avainnauhoja.
    Mä en muista miltä sun entinen tausta näytti, mut täs uudes jotkut tekstit on keltasella, ja ne ei näy kunnolla tuosta taustasta. Ainakaan mä en nää... Sitä vois harkita vaihtaa toisen väriseksi ehkä.

    VastaaPoista
  6. Nyt sain vanhan taustan pois.... keltasta tekstiä... ääh noi... Helpommin sanottu ku tehty :D siit on 10 vuotta aikaa ku mä oon manuaalisesti osannu ohjelmoida mitään.... lupaan harkita... ja lupaan metsästää sivupohjaa joka toimis kunnolla

    VastaaPoista
  7. Hienoja avainnauhoja! Mulla on vielä itsellä kokonaan kokeilematta.Menee "ehkä sitten joskus"-kansioon =)

    VastaaPoista