Pages

torstai 14. heinäkuuta 2011

Mä tahdon vain omistaa kiviä kiiltäviä...

Otsikon kappaletta kukaan ei muista, onneksi... jokaisella saa olla omat (julkiset) salaisuutensa musiikkimaun suhteen... Päivät olleet musiikintäytteiset, sillä sain viimein hommattua Gleen 1-kauden, joten sohvat ovat tulleet käyttöön käsitöitä tehdessä. Vieläkin kauhea kuvausvaje, yritetään pikkuhiljaa saada tänne koneellekin päivitetyksi. Korvishaaste edennyt tahmeasti, sillä taas pitäisi jaksaa keitellä korviskoukkuja. Mutta tässä pari 19/101.
Sheila sells sheashells

Pitäisi saada myös aikaiseksi pakattua, sillä ensi viikko alkaa ahkerasti laivan puolella. Joskus talven pimeinä kuukausina tuli luvattua lähteä Tukholmakierrokselle työkavereiden kanssa. Silloin kesään tuntui olevan iäisyys aikaa... Vielä on korut valitsematta, ja vaatteet...eikä ole kenkiä eikä kasseja. Voi tätä naisena olon ihanuutta ;) Tähän väliin sopiikin hyvin karkkikorvikset. Melkein syötävää 20/101

Marshmallow, anyone?

Loppuun vielä käytännön vinkkilinkki. Yhdistelmä mansikat, päiväysvanhat tiskit ja helteet aiheuttivat sen, että kämppäni lisääntyi täyteen hedelmäkärpäsiä. Vaikka kuinka olen yrittänyt puunata, kun ne kerran pääsevät valloilleen...ei niistä meinaa päästä eroon. Vuosia aikaa, kun oli sama ongelma päädyttiin ystävän kanssa ideoimaan hieno tapppo-isku (jonka hän toteuttikin) banaani uuniin, kärpäset sinne, luukku kiinni ja uuni päälle. Nyt meinaan jättää työpäivän ajaksi tiskipöydälle vartomaan kärpäsentappococktailin. Ja alle vielä korvispari 21/101....

Crying shell

5 kommenttia:

  1. Kauniita korviksia, ekoista simpukoista tykkään eniten.

    VastaaPoista
  2. kauniita korvakoruja, eritoten nuo simpukkakorvikset. :)

    VastaaPoista
  3. Blogistani löytyy sinulle haaste!:)

    http://moumou.indiedays.com/2011/07/23/omputtaa/

    VastaaPoista