Siipien suojassa

Äiti-lapsi suhteessa on aina jotain ihmeellistä. Vaikka vuodet vierivät ja lapsikin saavuttaisi kunnioitettavan aikuiseksi mielletyn iän, oman äidin kanssa sitä käyttäytyy aina jotenkin... lapsimaisesti.
Onko kukaan muu huomannut tätä?


Kuinka ollakaan, vastaheränneenä äitiharakan kanssa kirpparilla löytyi taas useita lapsuuden muistoja. Pitkin kirpparia kaikui "ÄÄ--ÄÄ- äiti et VARMANA edes VILKAISE noita Snö of Swedenin koruja kun sun tyttäres tekee koruja! Et kyllä varmana edes kehtaa!!". Täysin kypsää käytöstä lienee turha odottaa. Äiti suhtautui tähän omalla tyynellä rauhallisuudellaan ja ehdotti josko tekisin hänelle sulkakoruja. Helpommin sanottu kuin tehty.



Sulat ovat äärimmäisen kauniita kuvatessa ja ulkopuolisessa tarkastelussa. Korujen materiaalina taas sulat ja höyhenet ovat yllättävän haastavia. Samanlaisen parin etsimiseen tuhrautuu aikaa, ja pieni tuulenvire aiheuttaa sen että höyheniä leijailee kissojen saalina pitkin kämppää. Lisäksi täydellisen parin löytyessä saattaa itse vielä sotkea liimaan, tai murtaa koko höyhenen.



Tässä sulka/höyhensarjaa Siipien suojassa ensimmäiset kolme. Löysin pienellä metsästämisellä vielä vähän vaihtoehtoja, joten saan onneksi vielä lisättyä värivalikoimaa. Erään toisen projektin laskukaavalla korvakorut toimivat 85-87/101.

Niin ja leikkaus sujui hyvin. Verikokeet näyttävät lopullisen tuloksen, mutta meillä on kuorsaava ja kehräävä toipilas joka kerjää rapsutuksia sekä ruokaa hyödyntäen haavasidoksiaan häpeilemättä.

Pieni pelko sydämessä...

Lenkkeilyt jatkuvat hyvässä vauhdissa. Olen saanut innostettua ystäviänikin juoksemaan zombeja karkuun... ainakin niin kauan kun kelit sallivat. Loppuviikon lenkkeilyt ovat vaarassa jäädä sillä huomenna on päivä, jota olen pelännyt viikkoja.

Nimittäin huomenna rakas vanhukseni, Väinö pääsee leikkaukseen. Väinöltä leikataan suurentunut kilpirauhanen, joka on jo kuukausia aiheuttanut kiusaa ja aiheuttanut eräänkin väittelyn lääkkeiden syömisessä ja tablettien piilotuksessa. Väinö on onneksi kiltti, joten olen selvinnyt vain muutamalla naarmulla. Huomenna saan sitten tietää enemmän, ja toivon todella että kissavanhukseni selviää leikkauksesta hyvin. Kuulemma eläinlääkäri on Turun paras, joten toivo elää. Lapsenvahtia tarvitaankin sitten loppuviikko, sillä nukutuksesta toipuessa Väinö luulee olevansa maailman valtias ja haluaa kiivetä   kämpän korkeimmalle kohdalle. Myös pikkukissa (joka on pyöristynyt ja kasvanut reippaasti) pitäisi pystyä pitämään pois haava-alueelta.

Ja sitten kuvia lopuista bolakoruista. Töissä todellakin kolmen bolakorun tarve =). Ylläolevan bolakorun saaja ilmoittikin jo, että pelkää lapsen kyllästyvän tiukun helinään- niin usein koru on ollut käytössä vatsan päällä roikkumassa.



Loppuun koru, jonka käyttäjää en ole tavannut ja uskon ettei hän koruista juurikaan perusta, mutta toivon todella että koru on mieluinen. Korun käyttäjä on hoitaja, joka on minua paljon opettanut ja jota olen koko urani ihaillut suuresti. Toivonkin nyt ja aikanaan kaikille kolmen korun omistajille rauhallisia ja suloisia hetkiä perheen parissa =)

You'd better run for your life....

Jep, tällä kertaa romantikko juoksee. Ei kylläkään mustasukkaisuusdraamaa karkuun, kuten otsikko viittaa vaan ihan vaan kuulokkeet korvilla metsäpolkuja pitkin. Olen mukana oman Oriflame tiimini Wellness-hyväolo kampanjassa ja päätin oman olotilan kohentamiseksi testata Wellness tuotteita oman kolmivuorotyön eväiden tasapainottamisessa. Wellness- pirtelö toimii parhaiten palautusjuomana, joten täytyy olla jotain josta palautua.

Yövuorojen välillä törmäsin sitten jossain mainintaan pelistä Zombie run ja pitihän sitä kokeilla... (Heräämällä tuntia aiemmin iltapäivästä juoksemaan ennen yövuoroa, ja kävelemään kuin zombie aamuyön tunteina.) Ja olen koukussa. Nyt olen jo parisen viikkoa juossut pitkin ja poikin Turun metsiä zombeja karkuun. Minut tunnistaa takkuisesta tukasta, kirkkaanpinkeistä kuulokkeista ja satunnaisesta vilkaisusta taaksepäin, ennenkuin pinkoan kiroillen karkuun. En tiedä miksi, zombiet iskevät aina ylämäessä.... Kunto on vielä surkea, muttei minun tarvitse olla nopein ;) riittää kun olen nopeampi kuin hitain "syötäväksi joutuva". Työkaverit ovat joutuneet kestämään intoiluani enemmän kuin tarpeeksi....

Korujakin on valmistunut. Työkavereiden keskuudessa on kiertänyt paljon hyviä uutisia. Näitä vielä muutama tulossa. Tämän bolakorun tarpeesta kuulin sirkuksessa, taitavanpelottavaa Draculaa ihastellessa.... Kollega alkoi onnellisena huokaisten kertomaan, ettei kohta tule mahtumaan farkkuihinkaan. Kertoi, että vatsa on jatkanut suloisesti kasvuaan päivä päivältä. Hetken aikaa kuunneltuani rohkenin kysymään (tällaisia kun tiedustelee, vaatii hieman rohkeutta) ... ja kyllä bola tulee tarpeeseen =)

Hohtoa

Nyt kun sain kuvausstudioni jatkojohdon vihdoin toimimaan (loistavaa ajanvietettä pujotella kaappien takaa) niin kuvauspisteenikin on toimintavalmiudessa. Jatkoin harjoituksia muovailumassan sekä pitsin kanssa yhdistäen kummatkin mielenkiinnon kohteet. Ja viimeisenä silauksena tyylille on tietenkin, että hahmot hohtavat pimeässä. Näyttää villiltä öisen sairaalan peilissä...

Idea tähän yhdistelmään on äitiharakan. Joka nähtyään pitsikorvikseni, näytti omansa, jossa todellakin oli kapussi keskellä. Samalla ratkesi epätasaisten kapussien kiinnitysongelma....

Hankin yhtä jos toistakin pientä askarteluliikkeestä... voi olla, että kokeilut jatkuvat. Korvispari on 84/101

Ikuinen optimisti

Niin se minunkin loma loppuu pikkuhiljaa ja huomenissa pitäisi alottaa arki ja palailla töihin. Olen onnistunut keräämään virtaa ja aloittanut monta projektia, jotka vievät hyvin aikaa tulevina viikkoina. Kuten aina, onnistuin kesäloman aikana lähinnä vain aloittamaan materiaalien hamstrausta ja ideoiden keräämistä ja hieman raapasemaan erilaisia kokeiluja.

Töissä minut tunnetaan siitä, että kaikesta huolimatta pyrin näkemään asiat positiivisessa valossa ja näkemään valoa pilvisinä ja sateisinakin päivinä. Kuitenkin säännöllistä nurinaa aiheuttaa kahvikuppini hukkaaminen. Olen erittäin kiintynyt siihen, se on kivan kokoinen ja käteen hyvin sopiva. Kuitenkin unohtelen sitä aina erinäisiin paikkoihin ja olen pituudeltani niin lyhyt, etten näe aina tähystää ylimmälle hyllylle. Työkaverit aina muistuttavat minua pesemään kahvikuppini ja laittamaan sen hyllyyn mistä se ei häviäisi, turha toivo.

Päätinkin tehdä hätävarakahvikupin niille kurjille päiville kun oma pääasiallinen kahvikuppi on kateissa. Halusin siihen tekstin jonka piristäisi kiireisintäkin työpäivää ja muistuttaisi mukavista asioista. Joten väkersin kupin Dr Who lainauksella " I am and always will be the optimist. The hoper of far-flung hopes and the dreamer of improbable dreams". Teksti tietenkin tapani mukaan kunnon kauhuelokuvan veriseinä- fontilla.

Varaston täyttöä...

Asiakaspalvelua on monenlaista. Tunnustan, kun puhutaan arastelusta, mökötyksestä ja myyjien välttämisestä, olen joukossa ensimmäisten joukossa. Tukholmassa ahdistuin nenille pomppaavista myyjistä. Ostan mielelläni jopa elektroniikkaa netistä tilaamalla puhumattakaan joululahjaostoksista. Siltikin käyn mielelläni ostoksilla liikkeissä joissa minua tervehditään iloisesti ja kanssani jutellaan.


Vastikään kävin pyörähtämässä keskustan liikkeissä Presentossa sekä Blingissä oli ihanaa keskustella samanhenkisten ihmisten kanssa. Sain ymmärrystä ja myötätuntoa siitä, kun kerroin etten uskalla ostaa joulukorttitarvikkeita vielä sillä esimerkiksi harakkaveljeni rakastaa naljailla aiheesta. Kuulemma on ihmisiä jotka ostavat joulukorttitarvikkeensa joulun jälkeen, ja toinen ryhmä joka ostaa juhannuksena....


Blingissä minua tervehdiittiin hymyn kanssa ja tiedusteltiin tulenko hakemaan pöllövarastooni täydennystä. Tunnustan. Ostin jopa pöllöriipuksia koruihin joita tiedän etten osaa käyttää... Olen varastoni kanssa kohta kuin Roope Pöl... korjaan Ankka konsanaan.


Ihastuin vallan kovasti pitsikorviksiin. Ne ovat niin kevyet, suloiset ja helpot. Jotenkin ihastuttavat. Joten pompin riemusta ja taputin täriseviä käsiäni innoissani yhteen kun löysin niitä vielä lisää eri väreissä...



Ja ensi viikolla häämöttää töihin palaaminen ja arkirytmin löytyminen. Täytyyhän minulla olla näyttää jotain pientä kivaa korvissa... ;) olen saanut jotain aikaan....

Kahdeksan tassua ja lakatut varpaankynnet....

Loma-aamuihin saa yleensä herätä ihan rauhassa, mitä nyt kahdeksan tassua kerjäämässä huomiota. Aamu alkaa kahvikupin noudolla, ja yritän istua sohvalle sitä rauhassa juomaan. Hetken päästä pentukissa Olivia rientää paikalle tuoden palloa ja kinuaa heittämään ja leikkimään. Ennenkuin ehdin tarttua palloon, se onkin tassulla tönästy sohvan alle ja odotetaan että emäntä sen sieltä noutaa.

Aamukahvi sai jäädä ja seuraava puolituntinen vietettiinkin sohvan alta palloa metsästäessä. Palloja löytyikin melkein toistakymmentä. Aina pallon löytäessäni kuului vaan tyytymätön naukaisu väärästä pallosta, ja piti jatkaa seuraavaan. Samalla villakoirat saivat kyytiä... ja siivousintoileva neuroottinen kissa kehräsi tyytyväisenä.




Lisää muovailumassakokeiluja. Ohje Pinterestin ihmeellisestä maailmasta. Hyvin näkee vielä epätasaisen jäljen. Kyllä tämä tästä pikkuhiljaa harjoitellessa...

Niin... ja aamuni sen toisen neljän tassun kanssa. Väinöllähän edelleen lääkitys aamuin, illoin. Ja tiedämmehän kaikki miten kissalle annetaan lääke.




Yllä yksi tämänhetkisistä suosikkikorvispareistani. Pinterestiä liikaa lomalla selaillessani tulin huomanneeksi pitsinkäyttöä koruissa... joten kun Muovitukussa oli pieni pitsinpalaspussi, piti ottaa mukaan ja kokeilla. Korut ovat unelmakevyet ja ihanat. Tuulisella säällä täytyy hieman varoa. Nämä korvikset olivat siis 79-80/101.

Nyt kun kahdeksan tassua ruokittu, lääkitty ja pallotettu voin siirtyä hakemaan lisää kahvia ja seurata kuinka nuorempi jahtaa pieniä vihreitä kissapikku-ukkoja sutien laminaatilla. Jarrutuksesta seuraa aina vähintää 180 asteen käännös ja kissamaista nurinaa....