Romantikko vapaalla

Jopa hoitajan työstä jää välillä vapaita hetkiä. Hetkiä jotka voi rakkaiden harrastusten parissa. Käsitöiden ja koruilun lisäksi voi lukea, nähdä ystäviä tai yrittää kuntoilla Wiin kanssa. Joskus voi laittaa vinon pinon hyviä eväitä kasaan ja keskittyä tuntikaupalla tietokonepeleihin (joihin aikaa saa kulumaan yllättävän paljon)

Kuten ystäväni tietävät, pidän myös leipomisesta. Välillä on kiva kokeilla erilaisia reseptejä, kutsua ystäviä kokoon ja tarjoilla erilaisia herkkuja. Näin tänäänkin. Aina välillä tuntuu, ettei koruilu suju, materiaalivalinnat tökkivät eikä kierteiset lenkitkään suju aivan kuten ennen. Siksipä Helmetin kautta kutsua menemään (mietin välillä semmoista Batmanin kutsuvaloa, muffinilogolla) ja porukka kokoon. Ja mukava on nähdä. Aiheet voidaan puida laidasta laitaan, vinkkejä ja askartelutarvikkeita vaihtaa ja pöytä notkuu herkuista. Vaikka omakohtaisesti leipomukset aina tuntuvat mystisesti epäonnistuvan vieraille leipoessa, (nytkin kinuskikerma oli kahdesta valmistuotteesta sekoitettua, oikea versio päätyi viemäriin) niin sentään kiitettävästi katosivat parempiin suihin. Nyt tutkimaan mitä kimppatilaus toi mukanaan jos koruilu lähtisi sujumaan. Ja korvisparit 35-37/101 esille

Suutarin lapsella....

Jep. Suutarin lapsella ei ole kenkiä. Eikä korutaiteilija osaa säilyttää korujaan mitenkään loogisesti.  Nykyään on olemassa erinäisiä rasioita, korupuita ja vinkkejä siitä miten esimerkiksi henkareista tai tauluista saa näyttävästi sisustuselementtejä siten, että korut tulevat esiin.

Itsekin aina haaveilen, että saisin koruni kauniisti esille, toinen toistaan lumoavampina loistaen, keräten katseet esimerkiksi olohuoneen seinällä. Ehkä vielä jonain päivänä. Toistaiseksi ainakin minä (varmaan, toivottavasti joku muukin) syyllistyn siihen, että kasaan koruni epämääräiseen kekoon kylpyhuoneen kaapin päälle kosteudelle alttiiksi. Korutelineenäni sentään on kaunis torso (kerännyt joskus joulunjälkeisistä alennusmyynneistä).

Salaa aamuihminen...

Olen aina ajatellut olevani enemmän iltaihmisiä. Yövuorot menevät helposti, ja jopa vapaapäivinä 10-11 välillä menee helposti tunti kahvimukia halien ja kellon torkkunappulaa tökkien. Tietyllä tapaa tämä tekeekin minusta iltavirkun ihmisen (vaikka kyllä väsymyskin sieltä välillä aika äkkiä hiipii puseroon, jolloin parhaimmillani kilvoittelen kissan kanssa 16 tuntisista vuorokausitorkuista). Viimeaikoina olen kuitenkin huomannut aamuvuoroon heräämisen yllättävän helposti, herään usein 5 jälkeen ennen kelloa ja nouseminen onnistuu jopa ennen kahvia. Maailma on tuhon aikaan vasta heräilemässä, vastapäisiin taloihin syttyy valoja ja kahvipannu toisensa jälkeen yhtyy porisemaan kuorossa. Ehkä olenkin salaa aamuihminen....


Mitään turhaa pelkoa aamuheräämisistä ei ole, sillä yön unimäärä jää niin pieneksi että pienimmän tilanteen salliessa (vapaalla vahinkoheräämisen sattuessa) kömmin takaisin myttynä horrostamaan peiton alle...(Ja syvät pahoittelut kuvista esiintyneistä kissankarvoista, niitä on kaikkialla... ja ne ovat julkisuudenkipeitä)

Keväinen ruska

Edelleen joululahjaksi tilattuja rästissä... muttamutta, ei niitä oikein liian aikaisinkaan voi tänne laittaa ettei joulupukin pikku apuri (saa sanoa tonttu) jää kiinni.Tälläkertaa tiikerinsilmän (pitäisi muistaa tilata useammin) ja lasin merkeissä. Tässäkin korussa hieman isompia lenkkejä. Kuulin huhua, ettei näiden korujen saaja uskonut käsintehdyksi. Toivottavasti ei aivan sekoittanut vaatemyymälöiden tusinakoruihin...


Rannekoruun toivottiinkin sitten hopeaa, siinä missä kaulakoru (nykyisillä hopean hinnoilla) on pelkästään hopeoitua kuparia. Ihana kun ihmiset osaavat käyttää rannekoruja.... Minä en ole koskaan oppinut. Näillä koruilla myös lähes identtiset sisarkorut =). Kuvat valitettavasti jälleen kerran "Hups, piti mennä jo"- laatua

Tuoksuvaa maanantaita

Ihmisen onnellisuus voi joskus olla pienistä asioista kiinni. Aikani pohdittuani ja pähkäiltyäni olin valmis tekemään päätöksen. Laitan vanhan imurini (tai ei niinkään vanha kuin kömpelö, ilman imutehoa oleva) vaihtoon ja hankin uuden tilalle. Vanha imuri oli kyllä kaunis, ja näppärä, mutta kissankarvat saivat pyörivän suulakkeen jäykistymään kauhusta, jo pelkästään kun yritin näyttää imurille pitkäkarvaista villalankamattoani. Eli vartin imuroituani, sain olla puoli tuntia sohvalla selivttelemässä takkumyttyä.

Uuden imurin saatuani olen suorastaan hyppinyt riemusta. Ei tarvinut kun kerran pyyhkäistä mattoa, niin säiliö (läpinäkyvä, pitää siivouksen tulos näkyä) pölähti täyteen kissankarvoja. Väinöstä lähtee yllättävän paljon....

Pikainen pyörähdys kämpässä täyttikin säiliön aika tehokkaasti. Villakoirien alkulähde majaili pelokkaana sängyn alla ja tutkaili äänekästä uutta olentoa. Jälkeenpäin Väinö tassuttelikin ympäri kämppää nuuhkien ja varmistaen jokaisen askeleen. Liekö sitten ollut epävarmuutta pikkuisella, kun tuttu villakoira-armeija ei ole jokaista tassutusta suojaamassa.

Uusi viikko alkaa muutenkin hyvissä tuoksuissa. Siinä vaan on jotain kun laittaa 4dl erilaisia sokereita, pari desiä rasvaa ja hieman vielä suklaakarkkeja samaan taikinaan. Kylässä pyörähtänyt isäharakkakin totesi, että pitää makeasta, vaan nyt ei puoleen vuoteen tarvitse enää mitään. Makeaa, tuoksuvaa viikonalkua kaikille =)

Wedding series final part

Hurmaavasta uudesta seuralaisesta (flunssa) huolimatta, alan olla jo takaisin elävien kirjoissa. Pystyn liikuttamaan silmiäni ilman kyyneltulvaa, sekä kävelemään jo asuntoni päästä päähän ilman nenäliinapakettia taskussa. Elämä voittaa.

Koska edeltävät päivät on pitänyt ottaa rauhallisesti, olen selannut vanhoja korukuvia, ja huomannut päivitysten olevan edelleen pahasti jäljessä, en enää edes muista mitä koruja olen tänne lataillut. Eli jälleen kerran uutta yritystä. Nyt jos saisin viimeinkin syksyisten häiden viimeiset korut- eli morsiamen korut tänne päivitettyä.
Morsian rakastaa punaisen sävyjä, hääpuku oli suunniteltu kauniin punaiseksi, joten meidän ei tarvinnut kivivalinnasta käydä kovin pitkiä keskusteluja. Granaatteissa on huumaavaa hohtoa ja erittäin kaunis punainen sävy. Haasteenahan granaateissa on löytää kauniita kiviä, ilman suurempia virheitä ja halkeamia. Pieniä kiviä löytyy helposti- isommista toki saakin jo maksaa.

Nyt onnekseni olin hamstrannut (kerrankin hamsteriluonteesta on hyötyä) Helmetin Outilta (muistaakseeni) joskus vuonna kivi ja keppi erittäin kauniita granaatteja, jotka pääsivät kyllä morsiamen kaulalla oikeuksiinsa. Kivet hohtivat kilpaa morsiamen kanssa. Lisäksi onnistuin ujuttamaan koruun jotain sinistä....

Wedding series part 3

:D Vaikea aloittaa erinäisiä laskettavia ja lukuasioita huonolla muistilla ja numerohahmotuksella. Kuitenkin tarkoitus esitellä rästiin jääneitä kuvia vielä hääkorujen muodossa. Eli vuorossa omat koruni, sekä toisten kaasojen korvakorut. Lisäksi 101 korvakorua projekti etenee aavistuksen. (34, 35 ja 36)

Löysin oman mekkoni vasta päiviä ennen häitä. Ne sopivat tummansiniset mekot jotka löytyivät, kiristivät ja puristivat useammastakin kuin yhdestä paikasta (useimmiten, ironista kyllä...leveistä hartioista). Korunikin valmistui sohvalla istuen matkaa edeltävänä yönä. Korussa 0,6mm hopeoitua kuparilankaa (olisi pitänyt käyttää 0,8 kuten näkyy) ja wigjigillä vääntelyä... :D (Siihen aikaan yöstä tuntui hyvältä ajatukselta).




Sitten vuorossa toisten kaasojen korvakorut. Perhoskaulakoru tuntui huutavan seurakseen kukkia. Perhoset ja kukat kuuluvat kauniisti yhteen. Kukat muistaakseni Vintaj-materiaalia Helmiliinalta =). Ja sitten vielä toisen kaason korut. Hän kertoi pitävänsä hiukset ylhäällä, joten halusi isot ja kauniit korvakorut. Pystyin illan vain tuijottamaan toisten kaasojen koruja. Tunsin onnistuneeni.