Pages

lauantai 17. elokuuta 2013

Hej på dig vaan sullekin

Viimein takaisin kotopuolessa. Kävimme työpaikan miniporukan kanssa pyörähtämässä Tukholman puolella ja nauttimassa kauniista kesäpäivistä. Voin kertoa, että on helpotus olla takaisin kotimaan puolella nauttimassa jäyhästä kulttuurista. Tukholmassa on puolensa, upeat maisemat ja toinen toistaan upeammat ja huolitellut ihmiset... Ostoksilla käydessä kuitenkin, muutaman tunnin nukkuneena, nurkan takaa pomppaava täydellinen kotirouva joka lirkuttaa iloisesti "Hej! Hur kan jag hjälpa?" alkoi kuitenkin jo ahdistaa.


IMG_0471 Iltapäivästä alkoi kuitenkin jo helpottaa. Kävimme syömässä vanhassa kaupungissa ihastuttavassa pienessä "maalaisravintolassa". Olimme pitkään ainoita asiakkaita. Ruoka oli hyvää. Päädyimme lisäksi pariin sarjakuva- ja scifikauppaan jonne oli helpotus päästä. Ruotsalaiset nörtit jakavat saman mielenlaadun suomalaisten kanssa, katsekontaktia vältellään ja jos ohimennen hieman tönäistään on kiusaantunut mumistu anteeksipyyntö se paras vaihtoehto. Lisäksi kävelykilometrejä piristi itsekeksimäni "valokuvausleikki". Liian monta Dr Who jaksoa katsoneena, aloin metsästää Tukholman "weeping angels" patsaita. Onneksi montaa niistä tuijotettiin jatkuvasti, jollei muuta niin lokkien toimesta.


Owl be ready

Loppuun lasia, tiikerinsilmää ja tietenkin. Tietenkin pöllöilyä... 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti