Pages

tiistai 16. heinäkuuta 2013

Onni on...

Onni on mummoutumista. Sitä on nyt ilmassa. Työkavereistani yksi toisensa jälkeen tulee mummoja, joistain jopa toista kertaa. Kahvipöydässä keskustellaan lapsenvahtivuoroista, sopivista harrastuksista, ja mummojen silmien kaikkinäkevyydestä.

Mummot ovatkin ihana ilmiö. Usein läsnä, ja heillä on mahdollisuus hemmotella lapsenlapsiaan omalla vahtivuorollaan. Ovat vanhempien apuna ja tukena, ja heillä on elämänkokemusta ja viisautta vuosikymmeniltä. Ja mummot haluavat hemmotella odottavia äitejä bolakoruilla. Nyt haluttiin bolakoruun vihreää, mikä on itselleni jotenkin haastava. Miellän bolat ja vauvoihin liittyvät asiat aina jotenkin pastellisiksi. Onneksi löysin varastoistani pastellinvihreää, mikäli sellaista edes on olemassa...
Bolababygreen
Onni on ruokaa kerjäävä kissa... Väinö on sairastellut, ja joutuu todennäköisesti lääkitykselle loppuiäkseen. Monta päivää hän oli väsynyt, eikä ruokakaan kelvannut... ja onnistui säikäyttämään pahanpäiväisesti. Nyt sitten vesimelonia syödessäni hän erehtyi kerjäämään... ja voi sitä helpotuksen ja onnen määrää. Kissalleni maistuu taas ruoka. (Ja sai suuhunsa muutakin kuin vesimelonia)

Ja viimeiseksi, kuten olen ennenkin sanonut. Onni on tomaatti...
Onnea on tietää että tomaatti on hedelmä. Onni on viisautta tietää ettei tomaatti kuulu hedelmäsalaattiin. Ja ennenkaikkea onni on ystäviä, jotka ymmärtävät vaikka se tomaatti siellä hedelmäsalaatissa välillä olisikin. ;o)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti