Pages

lauantai 29. kesäkuuta 2013

Avaimet uuteen alkuun

Edellinen juttusarjani jäi kesken uskollisen pienen tietokoneeni vetäessä viimeisiä henkäyksiään. Netin selaaminen kävi jotenkin, mutta kuvien käsittely ja pyörittäminen alkoi muodostua mahdottomaksi. Tietokone meni vaihtoon, tosin samalla meni käyttöjärjestelmä, kuvankäsittelyohjelmat ja oikeastaan kaikki muu mihin on tottunut, joten tietokonetta käyttäessä saa olla hereillä. Pelkään jokainen hetki että painan yhtä tai kahta väärää näppäintä, ja tietokone jakaa kaiken sisältönsä sosiaaliseen mediaan kuuluttaen kaikille kuinka kömpelö oikeastaan olenkaan.
Ehkä muutamien päivien kuluessa saan tämänkin sujumaan. Sitä ennen vaihteeksi avainnauhoja. Tein näitä muutaman tuttuni pyynnöstä. Yksi löysi jo uuteen kotiinsa, ennen kuvaa. Loput jäivät sopivaksi harjoittelumateriaaliksi kuvankäsittelyohjelman kanssa.

Avainnauha
Loppuun kuva söpöläisestä, joka on vallan kasvanut isoksi. Kuten ilmeestä näkee, hänestä on tullut
itsetietoinen nuori nainen.  Päälle vuoden vanhana hän rakastaa seurata asunnon siivousta, ja pitää hyvää vahtia että tavarat ovat paikallaan. Epäjärjestys pyritään peittämään mahdollisuuksien mukaan. Rapsutuksia otetaan vastaan silloin tällöin, kunhan turkki ei mene sekaisin. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti