Pages

keskiviikko 26. joulukuuta 2012

Tapanin pöllö

Joulu vietetty rauhaisissa tunnelmissa perheen parissa. Suklaata on hamstrattu taas puoleksi vuodeksi (ja syöty maha kipeäksi tunnin välein).

Olin ilmeisesti vuoden aikana ilmaissut kiintymykseni tarustojen viisaaseen yöeläimeen (awwww se on Pöllö <3) kun joka toisesta joulupaketista jotain pöllöihin liittyvää ilmestyi.  Tämä suloinen ilmestys löytyi Muovitukusta kuusta koristamaan. Olen ollut ihmeissäni kun ainakin toistaiseksi pöllö sekä kuusi on saanut olla kissoilta rauhassa, ne kun ovat keskittyneet omiin joululahjoihinsa. Väinö sai kauhealta tuoksuvan kissayrttipussin, ja nuolee ja nuuhkii kuljettaen sitä pitkin kämppää (Väinön nukahtaessa Olivia hiipii varkaisiin, vie tyynyn pään alta). Olivia sai hiiriradan, missä hiiri juoksee kehää muutaman sekunnin pätkissä, ja taas pitää taukoa. Olivia istuu nenä kiinni radassa, tyytyväisenä että saanut pidettyä hiiren pienellä alueella eikä päässyt karkuun.

Tässä vaiheessa uskaltanee julkaista kuvia myös joululahjoista. Minulla oli mahdollisuus kuulla taas hyviä uutisia,sekä pääsin tekemään Bolaa. Bolakorut ovat haastavia. Periaatteessa väreillä pitäisi kunnioittaa pienen lapsen tuloa, mutta kaikille ei vaan pastellit sovi hyvin vaan tarvitaan voimakkaita värejä. Yritin löytää kompromissin. Koru kuvattu ihanassa telineessä, joka myöskin joululahja.

3 kommenttia:

  1. Söpö koruteline! :) ja pöllöt on kivoja:)

    VastaaPoista
  2. Meidan Juuliakissan paras joululahja oli tyhjä pahvinen kissanruokalaatikko missä on mukava makoilla:-) Hieno Bola,sellaista en ole itse saanutkaan koskaan tehdä

    VastaaPoista
  3. Bolakoru on kiva, hyvin yhteen sopivat värit!
    Mukavaa vuodenvaihdetta sekä Uutta Vuotta!

    VastaaPoista