Pages

tiistai 10. toukokuuta 2011

Mikään ei onnistu kuten kohtuuttomuus....

Olen taas näinä aurinkoisina päivinä harjoitellut kohtuullisuuden jaloa taitoa. Eilen kävin ensin keskustassa kävelyllä, n 6km lenkin ja sitten otin toisen samanmoisen lenkin kaverin ja koiran kanssa sauvoilla. Yöllä selästä löytyi lihas, joka muistutteli olemassaolostaan vetämällä kramppiin ja tänään terve lonkka on hieman kolotellut. Tulee väkisinkin mieleen kissa Karvisen sanonta "urheile tai pysy terveenä".

Tänään olin veljeni kanssa ostoksilla. Aiheutamme varmasti suurta hilpeyttä pitkin maita ja mantuja... sillä sanansoitostamme kuulee kauas, siskon ja veljen hyväntahtoisen kinastelun....joka päättyy aina siihen että jommalla kummalla on SAV (aivojen verenkiertohäiriö, aiheuttaa erinäisiä oireita)ja vino pino muita aivojen toimintaa haittaavia neurologisia häiriöitä =P koulutus heijastuu puheenaiheisiin. Tältä reissulta mukaan tarttui erinäisiä tavaroita.... kuten aurinkotuoli, keittiöpyyhkeet ja monessa sisustusblogissa nähtyjä sisustuskukkia.

Puunasin parvekkeelta edellisen omistajan tupakantuhkia, ja jumiuduin lukemaan kirjaa. Kaukana kohtuudesta, sillä piti tietenkin saada selville murhaaja. Mutta... kuten jo äitiharakalle manasin. Taidan harakkojen lisäksi olla irlantilaisten kettujen sukua, sillä ihoni väri ei muutu kauniin kullanruskeaksi, vaan vaihtelee punaisen ja valkoisen välillä.... ainakaan en nukahtanut parvekkeelle. Ja lukemista onkin odottamassa peräti kolme tai neljä eri kirjaa. Kun vaan osaisi valita. Ja J.D Robbin Kuolema-sarjaan olen ihastunut niin paljon, etten malta pelkästään äänikirjoja vaan harkitsen ihan kirjojen tilaamista. Kun vaan paikat kestäisivät pään roikottamista. Mutta kohtuus on aika tylsä asia edelleen.

Seuraavassa "epäonnen" korut. Korut tilattiin jo tammikuussa, joulukuussa annetun lahjan mukaan. sitten korut vaan jäivät. Nyt korut ovat olleet iäisyyden valmiina, mutta eivät koskaan satu mukaan kun kyseinen henkilö joka tilasi, on töissä. Muistan aina vasta hänet nähdessäni, tai sitten on juuri se päivä kun tarvitsen eri laukkua töissä. Korut itsessään ovat ihanat. Ja suunnittelen vieväni ne töihin kaapiin odottamaan.soft kitty, warm kitty little ball of fur...

Tein neljän yön putken töissä. Yövuorot suurimmaksi osaksi tuntuvat mukavilta ja ainakin paremmin sujuvilta kuin aamuvuorot. Myönnän kyllä, että viimeisen jälkeen alkoi pää olla vähän jäässä(töissä jaksaa paremmin, kotona ei enää), mutta unien ja liikunnan jälkeen tuntuu että taas jaksaa jotain. Yövuorojen välissä työkaveri pyysi nähdä ylimääräisiä koruja. Sisustuspuuskassa olinkin siivonnut käyttökoruja vitriiniin ja telineisiin ja muutama oli jäänyt ylimääräiseksi. Tein kyllä tv:tä katsoessa yhden toiveiden mukaisenkin. Makeanvedenhelmiä ja sinistä. Korui päätyi äitienpäivälahjaksi, osoittamaan tuoreen mummin ylpeyttä. Kerrassaan suloista. (miten sattuikin tekstiin vähän toisenlaista juttua isoäideistä. Jättäkää huomiotta, pitäisi oppia katsomaan millaisella sivulla lähtee korujaan kuvamaan, eikä suoraan vaan sille tekstille mitä lukee)äidin riemu

3 kommenttia:

  1. Oispa kiva olla kärpäsenä joskus katossa kuuntelemassa sun ja veljes sanailua. :D

    Korut on taattua, tuttua tyyliäsi - kyllä tuoreen mummin kelpaa omaansa kantaa. Ja sen työkaverin, kunhan milloin kohdalle sattuu. ;D

    VastaaPoista
  2. Ei tarvitse edes kärpäsenä... meidän sanailun kuulee kauas. Ja meidän kilpailu siitä kumpi keksii nolomman kappaleen jota laulaa toisen kulkiessa ja esittäessä ettei tunne...
    Kiitos =) makeanvedenhelmet vaan on. Kuten minä, ärsytyksestä syntyneitä....mutta persoonallisia ja omalla tavallaan kauniita :D eli ihan ominta mulle

    VastaaPoista
  3. Oo, upea tuo vimppa! Joo, sisarusten kesken voi todella heittää läppää aika huolettomasti ;-D

    VastaaPoista