Pages

sunnuntai 20. maaliskuuta 2011

Bingo, heureka ja mitä niitä nyt olikaan...

Ne lukijat jotka pitävät tätä ehdottomasti pelkästään korublogina, niin sopii sulkea silmänsä. Olen hairahdellut sisustuksen, askartelun ja vaikka minkä muunkin puolelle ja puuhaillut kaikennäköistä. Olen kierrellyt lähistön kirpputoreilla, ja löytänyt ihastuttavia puoteja ja putiikkeja täynnä vanhaa tavaraa. Vaikuttaisi siltä, että olen muuttanut aikalailla askartelijan taivaaseen.

Löysin myös kerrassaan hurmaavan pikkupuodin, missä myydään antiikkia, käsintehtyjä tavaroita ja ylipäätänsä kaikenlaista aarteita. Löysin mukaani vaikka mitä ihanaa. suosikkeinani tällä hetkellä löydöistä ovat kanelin ja suklaantuoksuiset käsisaippuat sekä ihana vanhantyylinen esiliina suklaakonvehdein koristeltuna. Nämä löydökset ovat kyllä innostaneet, ja voi olla että kokeilen erästä pikkuleipäreseptiä, jonka löysin blogimaailmassa seikkaillessani. Vieressä kuva, miten ihaniin paperikasseihin ostokset pakataan. Kasseissa on mukana kuva, ja pienenpieni runo. Sopii hyvin vaikka säilytyspussiksi huiveille....

Eilen illalla minulla välähti! Helmetissä on tämän vuoden puolella ollut korubingo, siis 9 sanaa joista voi valita 3 vaakaan, pystyyn tai vinoon ja onnistua toteuttamaan niistä koru. Nämä tehtävät ovat osoittautuneetkin yllättävän vaikeiksi, ja näitä ei noin vain kuitata valmiilla, kaapinpohjalla lojuvilla koruilla. Nyt sitten viimein keksin maaliskuun sanoista korun. Tässä siis mustaa, koruni on tehty miesjumalalle Merkuriukselle, jolla hatussa, sauvassa sekä kengissä on siivet. Koruni riipuksen on tehnyt Anu, jälleen helmisisko, joka haluaa hopeisin siivin suojella ystävää. Kiitos siitä! (enkä saksinut sohvaa, silkkipaitaa enkä edes kravattia koruni vuoksi.... Helmettiläiselle kun ei tunnetusti saa antaa saksia kouraan).
Merkuriuksen siivet

Loppuun ensimmäinen sisustusprojektini. Atk-tuolille läikkyi aikanaan kahvia (aamukahvi ja blogienluku vaan kuuluvat yhteen) ja sitä erilaisilla puhdistusaineilla puhdistaessani, sain vain aikaiseksi lisää tahroja... Kirpputorikierroksellani onnistuin löytämään aivan ihanaa kangasta parin euron hintaan, ja siitä se ajatus sitten lähti. Jälki ei ole kovin kummoinen, mutta parannusta edelliseen on havaittavissa. Ja kangasta jäi vielä sohvatyynyn päälliseksikin, kun vaan saan aikaiseksi kaivaa ompelukoneen....

14 kommenttia:

  1. Sinä ihana sisustaja - näitä töitä on aina kiva nähdä :-D
    Tuo koru siipineen on kertakaikkisen sydäntä koskettava, varmasti läheinen ja tärkeä.

    VastaaPoista
  2. Ihana koru, vielä ihanampi uuden "nahan" saanut tuoli! Todella suloinen kangas!

    VastaaPoista
  3. Varo vaan Mags kehuinesi, muuten tulee viel enemmän näitä sisustuspäivityksiä ;)
    Merkurius koru sopii moneen.... ja pidän siitä. Suojeluspyhimyksenä vaan tais olla kauppiaiden ja varkaiden :P

    VastaaPoista
  4. Kiitos susi! Olin niin innoissani ku löysin Lidl:n matkalla ton kirpparin mistä löytyi kankaita... (huonekaluja en uskaltanut katsoa, en olis ruokien kans jaksanu kantaa)

    VastaaPoista
  5. Koru on upea ja hieno tuunaus tulille! Lisää vaan sisustusjuttuja! :)

    VastaaPoista
  6. Kiitos <3 Kiva että siipi löysi paikkansa. Sen pienen ihanan sisustuspuodin nimen ja sijainnin saa paljastaa, en suutu ;)

    Varsin onnistunut tuoliprojekti. Ja ihanan edullista kangasta.

    VastaaPoista
  7. Kiitos kommenteista. Sisustuspuodin nimeä en muista, pieni punainen tupa jossain mun ja Pikkumyyn välimaastossa ;) en vieläkään osaa kyllä suunnistaa... mut jos tulee kahvittelijoita ni voin opastaa käymään, palvelu on ihanaa ja tavarat lumoavia

    VastaaPoista
  8. Kaunis koru, riipuksineen. Tuoli näyttää kerrassaan hienolta :)

    VastaaPoista
  9. Se on sit varmaan se vanha kioski =)

    VastaaPoista
  10. Kiitos valokki. Amalia, pikkunen ihana paikka täynnä aarteita =)

    VastaaPoista
  11. Aivan ihana riipus! Tuolista täysi kymppi :)

    VastaaPoista
  12. Kaunis koru :) riipus on todella sievä ja ajatusta täynää. Tuolin päällystämisestä ehdoton ihailuni :) ei olis multa onnistunut.

    VastaaPoista
  13. Kaunis koru, siipi on varmasti lämmöllä tehty!
    Hieno tuolin tuunaus!
    Kirppareilta voi tehdä vaikka mitä aarrelöytöjä ja löytöjä joista voi taas tuunata vaikka mitä.
    Hieno harrastus :D
    Vanhoissa tavaroissa on jokin käsittämätön viehätys!

    VastaaPoista