Pages

lauantai 24. heinäkuuta 2010

Romantikon kissa


Romantikon kissa
Originally uploaded by HopefulRomantic
Yövuorojen aikana huomasin työkavereille blogiani esitellessä, että vanhasta www.hopeful.vuodatus.net osoitteesta alkaa jo aika jättää. Taustaa en saa mieleisekseni enkä voi etsiä tietyllä sanalla korua, en niin millään. Kovin yritän selittää, että se ja se koru, mutta kun en tietenkään voi muistaa vuotta, saati sitten kuukautta jolloin olen korun tehnyt. Toivon, että nyt viikonlopun aikana saisin luotua hieman toimivamman ratkaisun (vaikka atk-tukihenkilöni on lomalla pohjoisessa).

Muutama teekupillinen ja aikaa niin eiköhän ala järjestyä. Viikonlopun aikana yritän päivittää sivustot, korusähköpostin, sekä kuvapalvelimen toimivaksi (että tehdä jättisuuren tilauksen FMG:lle!), jotta pääsen päivittelemään kesä2010 malliston viimeisiä ja aloittamaan Syksy 2010 ensimmäiset ideat ;).

Tilauskoruja on myös vino pino, eli yritän päästä niitä myös tekemään ja päivittelemään nettiin. Saa nähdä. Toivon teille antoisia hetkiä uuden blogini parissa. Korupäivitykseksi sopiikin kaikkien aikojen rakkain koruni. Uskaltauduin viimein tilaamaan ihailemaltani lasitaiteilijalta helmen koruni keskipisteeksi. Korussa siis Jane Myrskyn (samaa suomalaiselle lasihelmitaiteelle kuin Vuitton laukuille, ainakin mielestäni ) ihana lasihelmi, lasia, hopeaa ja onyksiä. Uusi versio Romantikon kissasta, joka myös nimellä Väinö tunnetaan

10 kommenttia:

  1. Nätti on kissakoru, mutta erityisen romantikkomainen on tämä uusi tausta!

    VastaaPoista
  2. Kiitos =) Bloggerille löytyy kivoja taustoja.... ihastuin tohon sydännuppineulaan

    VastaaPoista
  3. Voi Piia! Ihana tausta! <3 Ja tuo koru... UPEA!!! <3

    VastaaPoista
  4. Uusi blogitausta on mukavan rauhallinen ja tuo pitsireunus erityisen romanttisen säväyksen antava!
    Odotamme siis uusia korujasi :-D

    VastaaPoista
  5. Kiitos Mags =) Tavoite oli et tausta ois semmonen rauhallinen mut vähän sekanen ;) mulla työpöytä aina kaaokses. Uusia koruja tulee ainaki aluks.... niit vino pino kuvattavana

    VastaaPoista
  6. Kiitos Tanja =)Se on kaulassa ollut ahkeraan

    VastaaPoista
  7. Jane, kiitos itsellesi ihanasta helmestä! Koru on todella rakas ja ahkerassa käytössä =)

    VastaaPoista