Kirkasta ja valkoista...

Talven edetessä ja joulun lähestyessä käsityöihmisille riittää kaikenlaista puuhaa.... Joulusiivottava kämppä täytyy kimalteista ja ikkunoihin löytyy valot jotka häikäisevät metsän linnut puolen kilometrin säteellä. (Olenko ainoa joka on syvästi järkyttynyt led-valojen kirkkaudesta? Onhan toisaalta mahtavaa pystyä lukemaan takapihalla jouluvalojen loisteessa...)

Olen viimein saanut aloitettua projektin, josta olen haaveillut jo monta vuotta. Korujahan olen enemmän, vähemmän tehnyt jo 6 vuotta, mutta vältellyt kyseistä korutekniikkaa. Tähän asti lähinnä keskittynyt helmien pujotteluun helminauhaan. Toki tekniikka on helmimaailmassa hieman poissa muodista hopealangan hinnan nousun myötä. Kuitenkin olen aloittanut harjottelut korulangan punonnasta (toivottavasti suomensin termin oikein). Nämä ensimmäiset (toiset ja kolmannetkin mitä olen harjoitellut) ovat vielä aika pahan näköisiä. Enköhän joskus opi. Malli on Jodi Bombardierin kirjasta Weave, wrap, coil. (ja Korvispari 46/101, vvaikka projektin jatkumiseta en osaakaan sanoa)

Tuliaisia helmitapaamisesta...

Niin paljon hyviä sohvailukelejä dvd:n ääressä- niin huono valo kuvata. Muutama viikko sitten olin helmitapaamisessa. Oli mukava nähdä vanhoja, sekä muutamia uusia tuttuja. Ympäristö oli mitä loistavin- Punainen Kivi niminen korutarvikeliike. Eikä varmaan tarvitse kahdesti mainita, mukaani lähti kaikenlaista pientä.

Liikkeestä löytyi kertakaikkisen ihana sudenkorentoriipus. En yleensä pidä ötököistä, hyönteisistä mutta riipus hurmasi minut olemuksellaan täysin. Vaikka useimmat minua kokeneemmat helmikonkarit ovat luovuttaneet tai vähentäneet lankatöitä ja kieputteluja hopean hinnan noustessa, en anna sen lannistaa. Kirkas hopean väri ei riipuksen kanssa kuitenkaan, joten jatkoin kokeiluja hopeoidun kuparilangan patinoimisessa. Olen kehittänyt oman yhdistelmäni, jäljestä ei tule lähimainkaan tasaista, mutta väri on omalla tapaa kaunis. Kuvat eivät onnistu lähimainkaan osoittamaan tumman hopean ja hopean sävyjä joita patinointi saa esiin.



'

Koru sai ensi-iltansa kaulassani päivänä, jolloin ystäväni ja kollegani meni naimisiin, lähipiirissä kaksi ihmistä juhli yhteisen elämän alkua sormusten vaihdolla ja kihlajaiskahvilla ja toinen ystäväni, kollegani juhli elämänsä vuosien kulkua uudelle kymmenelle. Yövuorojen jäljiltä raskas, mutta niin ihana päivä.




Kaupasta lähti muitakin tuliaisia, jotka meinasivat päätyä parempiin suihin. Pikkuinen tiitiäinen eli Olivia innostui vahtimaan lakupussia ja retuutti sitä perässään. Aikansa sai jahdata, mutta lakut päätyivät oikeisin suihin ja kissat saivat kissannameja. Pikkukissa ei ole enää niin pieni kylläkään..... ja tulee Väinön kanssa jotenkin toimeen (leikkiä, hellittelyjä mutta myös nahisteluja)

Baby steps....

Kesälomani kului erään pienen puhdeprojektin parissa. Nimittäin sain kunnian valmistaa työpaikan vauvajuhliin Bola-koruja. Luitte oikein, puhuin monikossa. Syksyn ja alkavan kevään aikana työpaikallamme peräti 5 ihmistä suuntautuvat hetkellisesti toisiin haasteisiin ja keskittyvät hoitamaan välillä ihmisistä sitä pienempää sorttia ;) Kuvat jälleen kiireessä, hämärässä otettuja :P tähän lienee kuitenkin jo totuttu?





Itse bolakorut ovat pirullisia kuvatessa, heijastaessa muuten ikityylikkään kuvaajankin ;) Vauvajuhlat, jossa nämä korut annettiin sujuivat kuulemma erinomaisen hyvin. Itse menetin tietenkin ääneni syysflunssan kourissa, joten tyydyin vain seuraamaan tapahtumia Facebookin salatusta maailmasta....

Vaaleanpunaisia kuvitelmia...

Välillä olen ystäväni kanssa käynyt ostoksilla keskustan helmiliikkeissä. Suuntaudun näihin helmiliikkeisiin useinkin keskustassa pyöriessäni, sillä helmien hiplaaminen on vaan terapeuttista. Ystäväni ovatkin tähän jo tottuneet ja ovat ilman näkyviä huokauksia omaksuneet ehdottamaan helmikauppoja shoppailureissuun.

Presenton reissulla rakastuin syvästi näihin.... makeanvede...simpukankuor.... ihaniin kiiltäviin möllyköihin. Kauniita kesäisiä värejä. Päätyivät koristamaan kaverin kaulaa kaulakorussa. Korua kuitenkin muokattiin siten, ettei kuvan vaaleanpunaista korua ole enää olemassa. Korumaailman vaaleanpunainen elefantti ;)

Muistoissani

Joskus kai jokaiselle blogin kirjoittajalle tulee hetkiä jolloin saa suoraa palautetta kuvien tason ollessa eri edeltäviin verrattuna  ja milloin epäillään ettei bloggaaja itse ole voinut ottaa kuvia (kuvien ollessa liian taidokkaita).  Kriittisen palautteen ottaa kyllä vastaan, perustelee ja pyrkii parantamaan tapojaan. Toki ainahan sitä toivoo, että etenkin jos tulee epäuskon ääniä omasta onnistumisesta, etteivät ne tulisi omalta äidiltä.... ( ;o) on se hyvä että on edes joku joka uskoo että vuosien varrella olisi jotain opittu).
*jälkihuomautus- kuvien tason parantuessa miniläppärin ruudulla tehdyt blogipohjanmuutukset aiheuttavat kirjoituksen tason romahtamisen. Ongelmia edelleen!

Tästä tapani mukaan suivaantuneena ajattelin kuvata ja laittaa kuvasarjan elämän estetiikasta ja kauniista puolista ja esitellä tapaani katsoa maailmaa vaaleanpunaisten silmälasien läpi. Tästä tavasta olen vuosien varrella saanut paljon palautetta, kuulemma kaatosateella kävellessä ei saisi olla onnellinen pohjavesikaivojen täyttymisestä.

Tapani katsoa maailmaa romanttisten vaaleanpunaisten silmälasien läpi olen vuosien varrella oppinut ihmiseltä jonka lasit ovat ruusunpunaisuudessaan omaa luokkaansa. Häntä kuunnellessani olen oppinut pysähtymään ja miettimään niitä hyviä asioita jokaisessa hetkessä. Toki itse jään optimistisuudessa vain kalpeaksi varjoksi ihmiselle, jolle toisen ihmisen kosketus ei ole koskaan liian kova, eikä uusi valkeneva päivä ole koskaan huono, vain erilainen. Toivon kuitenkin, että vuosien varrella olen edes jossain määrin oppinut näkemään elämän vaaleanpunaisen puolen, oli se sitten huulenheiton, ystävällisen hymyn ja kiitoksen tai kauniin muiston ansiosta.

Lepää rauhassa Pappa.

Höyhenenkevyttä

Vietin aikaani keskustassa ystävääni odottaen ja satuin pyörähtämään Ur & Penn liikkeessä. Ehdin aikani silmäilemään koruja ja ihastuin ideaan höyhenestä riipuspohjan jatkeena. Kotiinpäästyäni oli pakko toteuttaa... Höyhenet ovat alunperin, ei aivan enkeliltä pudonneita, vaan kalastustarvikkeista napattuja. Saisikohan näillä kalaa... (älkää päästäkö minua akvaarioiden läheisyyteen).

Korvikset ovat sitten auttamattomasti jumittuneen projektin 45/101 :D

Pienten tassujen töminää

Seuraava postaus sisältää kissahehkutusta- olette varoitettuja.

 

Kesä on ollut kiireistä aikaa, vaikka kesäloma on vielä alkumetreillä. Sain vihdoin ja viimein hankituksi työhuoneen, vaikka siihen sisältyykin myös puutarhahoitoa (takapihalta löytyy oikein kelpo ruskea sammalikko). Lisäksi sain vihdoin ja viimein toteutettua pitkäaikaisen haaveeni (josta olen työkavereitani jo kiusannut pakahtumiseen asti. Väinö sai kaverin.

 Kissaneito polveutuu jalosukuisista ;) siperiankissoista ja sai nimen Olivia. Hänet käytiin hakemassa Helsingistä eräänä anivarhaisena kesäaamuna... Pienenpienen moottorin kehräykset sai kuulla jo autossa.

 Väinö alkaa jo tulla nuoren neitosen kanssa toimeen. Hellii, hoivaa ja kurittaa suurella rakkaudella.

Neiti alkaa olla määrätietoinen, utelias ja kekseliäs. Hän uskaltaa jo ilmaista mielipiteensä (pienin vinkasuin). Väinöön verrattuna hän on kääpiö, vaikkakin korvat ja tassut lupaavat toista kunnonkokoista kissaa. Minikoirat vaviskaa ;)