Kotipuolessa käymässä äitiharakkaa ja isovanhempia katsomassa. On virkistävää palata tuttuihin maisemiin. Äidillä uusi koira, joten nukuin sitten koiranpoika kainalossa. (Iltapusuista, nuolaisuistta kieltäydyin kuitenkin). Lenkkeilyä, ja kirpparilla kiertelyä... leppoisaa aikaa (tietääkö kukaan miten Bonsai-puuta hoidetaan??). Sain myös hieman myöhäisen syntymäpäivälahjan, Pentikin vanilijasarjaa sydänlautasen ja piirasvuoan. Kuvailen jos saan aikaiseksi leipoa jotain täytettä (nythän olisi leipomisviikko tai jotain..)
Sain myös äidiltä muistutuksen, että ei ole sopivaa pitää äitiharakkaa vanhoissa patinoituneissa koruissa. Koska äitiharakan korvisten laatu oli järkyttävä, ja koska minulla oli materiaaleja mukana sain väsättyä muutaman tv:tä katsoessa. Äidillä oli mistä valita, ja muutama jää yleisvarastoon. Viimeaikoina yleispätevä lahjakoruvarasto onkin supistunut, ja kun saan tilauskorusuman purettua, onkin aika väkertää lahjavarastoa. Muutama oma korukin on suunnitteilla.
Uusia kokeiluja myös varastossa. Tein työkaverille korviksen, joita voi pitää peräkkäisissä reijissä. Sen verran pieni korvis, että haastava kuvata. Työkaveri piti korviksesta, pitääkin vielä tehdä tälle yksittäinen kaveri.
Nyt fiilistelemään alkavaa talvea. Ulkona sataa hiljalleen lunta, minulla on jo riisipuuroa ja luumukiisseliä ja aivan ihana shiatsuhierova tuoli....
Olipas taas nättejä, kyllä äitis on hyvin tyttärensä kasvattanut :)
VastaaPoistaNättejä korviksia
VastaaPoista