Pages

lauantai 16. lokakuuta 2010

Mä taivasalla tanssin....


Nyt on sitten kaikki alepäivät 3+1 aina skanssiaisiin takana ja lompakko huutaa hallelujaa. Parhaita löytöjä lienee Diorin Incognito-paletti (sorrun näihin aina :P) ja shiatsuhierova tuoli... Nyt vielä kun saisi viikonlopun aikana asiat johonkin järjestykseen ja tavarat paikalle.

Löysin myös ihania Maison-Belle pesuaineita. Ne saattavat tulla kovaankin käyttöön, sillä pitäisi tänään ottaa kisa Cooperin- testissä. Häviäjä pesee meidän talouden tiskit seuraava 14päivää. En tiedä, mitä ideaa on lähteä ottamaan kisaa miespuolisen henkilön kanssa, mutta toivon, että tietokoneella puuhaaminen on hidastanut nörtin tahtia :D

Helmetin Kaipaus- teemaan valmistui se kaikista perinteisin ratkaisu. Vastaavia hopealaattakoruja on ollut esimerkiksi Rillalla ja Helmetin Outilla. Omaan tulkintaani ajatus lähti, kun kuunneltiin Tapio Rautavaaran levyä, tämän kuolinpäivänä. Haaveilin tekstistä sormuksessa, insinööri tähän järkevänä miehenä totesi tekstin olevan liian pitkä. En halunnut luovuttaa aivan niin helpolla:

orpotyttö

Laattaa en suinkaan ole tehnyt itse, Helmetistä löytyi ihana ihminen: HennaK, joka taiteili loistavan tulkinnan kömpelöstä selityksestäni. Koru on ihanan jämerä ja persoonallinen. korvikset hieman hennommat ja klassisemmat. Ja koru tietenkin kuvaa sitä perinteisintä Kaipausta- sitä ikävää toisen ihmisen luo, mahdollisuutta turvata toiseen niin hyvinä kuin huonoina aikoina.

Ja aikaisemmin mainitusta juurten kasvattamisesta. Joskus sitä illan hämärässä raapustaa tekstinpätkää... joskus käy kertomassa kuinka paljon rakastaa työtään. Joskus saa mahdollisuuden jatkaa monen monta vuotta ihanien työkaverien kanssa (kiitos teille kannustuksesta). Ja eikun pullaa leipomaan ;)

5 kommenttia:

  1. Oo, tämä on aivan jalat alta vievän ihana koru!!!
    Hienoa Romantikko :-D

    VastaaPoista
  2. Voihan herkistys <3 Mielettömän herkkis ja kaunis.

    VastaaPoista
  3. Kyllä tästä aistii kaipausta, kaunis!

    VastaaPoista
  4. Taivaalliset laatat teksteineen <3 ja tykkään myös tuosta helminauhasta!

    VastaaPoista