Joulunalusprojekteja...

Kuten lähelläni elävät ihmiset ovat saaneet huomata,  alan joulun aikaan käymään kierroksilla. Projekteja ja tehtävää haalitaan kahdelle kädelle ja vähän varpaille ja miksei kaverinkin varpaille.
Juoksuprojekti sujui hyvin. 150km tuli täyteen, kunnes liukkaiden kelien ja yötäpäivää jomottavan lonkan myötä pitää ottaa rauhallisemmin. Melkein maltan.



Koruja ja käsitöitä valmistunee toivottavasti ajoissa pukinkonttiin. Täpärälle menee, mutta on mennyt aiemminkin. Viimevuodesta yhtään viisastuneena, saan jännittää edelleen saapuvatko lahjat postiin ja saako tonttu toimitettua paketit ajoissa.  Toivon, että edes tänä vuonna saisin piparkakkutaloni onnistumaan. Aika näyttää senkin.

Olen usein yövuorossa jutellut ihanan työkaverini N. kanssa. Hänen kanssaan meillä on yhteistä into ja rakkaus pöllöihin ja jouluun. Ja voi niitä ihanuuksia mitä näkyykään, kun nämä kaksi sanaa yhdistää Pinterestissä tai Googlessa.... Hänen kanssaan jutellessaan havaitsin, että minulla on niukasti kuvia jouluvalmisteluilta (tämän ajan ollessa niin kiireinen). Yritän viimein muuttaa tapani. Flickriin olen koonnut kansiota johon olen sanavihjeen mukaisesti kuvannut pienen askeleen jouluvalmisteluista ja odotuksista, samalla opetellen kamerankäyttöä. Toistaiseksi kuvani ovat melkein puhtaita vahinkoja, missä määrä korvaa laadun...

Tänään odottelin, toivoin lumentuloa ja pakkasia joten näihin tunnelmiin on hyvä lopettaa, ja käpertyä katsomaan Tuntematonta Sotilasta, jo varmaan kolmattakymmenettä kertaa ;)

Eetu Suuri ja muita hittejä

Sain vihdoin ja viimein uuden minitietokoneeni (eli kännykkä) johon sain ladattua Zombie Runin kakkoskauden. Juoksukilometrejä kokonaisuudessaan alkaa olla takana kohta sata. Viimeaikoina nopeudet eivät enää kasvaneet, ja puhelimen kiukutellessa, meinasin jo jäädä zombielauman jalkoihin. Liityinkin Abel kylän juoksukouluun, ja kylän tohtori Meyers sekä radionkäyttäjä (radisti? radionis... ) Sam kannustavat ja opastavat minua. Tavoitteenani olisi jaksaa juosta koko 5km matka jouluun mennessä (eikä intervallina, matkoja kävellen kuten nyt).  Siinä pääsisikin jo pinkomaan zombeja pakoon kunnolla.

Musiikiksi latasin Iron Maidenin Edward the greatest. Tunnustan, olen aiheuttanut suurta hilpeyttä juostessani musiikin tahtiin.... Ilmojen kylmetessä palautuspirtelökin on tuntunut turhan kylmältä. Tänään keksin keittää Wellness-shakejauhetta osana kaurapuuroa. Juoksupäivänä toiminut mukavana lisänä, ja helpottanut hieman näläntunnetta joka on liikunnan lisääntyessä kalvanut.  Ehkä keväämmällä sitä kehtaisi sitten mennä mukaan innokkaan Oriflame-ryhmäni liikuntaprojekteihin.



Näihin aikoihin, joulun ja syksyn odotukseen sopii myös "joulutyyliset" Halloween korut. Nämä kulkuset vaiensin paperilla ja väänsin korviksiin. Nämäkin löytyivät Osaava nainen- messuilta, Silver Studiosta. Helmiharrastuksesta kertonee jotain se, että muille asiakkaille annettiin käyntikortti ja ohjeet liikkeen löytämiseen. Minua tervehdittiin iloisesti, tietäen että löydän tieni jälleen kerran..... Korvakoruprojektikin alkaa olla loppusuoralla. Lienen ensimmäinen joka mainitsi, viimeinen joka lopettaa. Tämä korvakorupari siis ollen 93/101. Saa nähdä tuleeko ensin täyteen 101 hölköteltyä kilometriä, vai 101 korvakoruparia...

Toipumisia...

Täällä jaksellaan jo aika hyvin. Väinö-kissan turkki on viimeisen päälle takussa, ja sen selvittäminen vaatii vielä aikaa ja voimavaroja. Väinö onkin saanut ikioman partakoneen ja suorastaan kehrää kun sitä käytetään. Kilpirauhastoiminnan korjaantumisen myötä turkin kunnon pitäisikin lähteä paranemaan ja takkujen poistumisen myötä olon pitäisi lähteä helpottamaan.

Pienenä työtapaturmana, kuten varmaan huomaatte, toisen puolen viikset ottivat hieman osumaa... Väinön oli aivan pakko kääntää päätään kun selän paakkuja ajettiin. Ja lopputulos näkyy. Lämpimänähän kissa onneksi pysyy patterin vieressä nukkuessa.

Itselläkin ollut hieman toipumista. Sormien nivelet tuntuvat ajoittain kuin sementtiin valetuilta. Syy on täysin omani, sillä löysin Kalastajan Vaimo blogista ohjeen kerrassaan supersuloiseen syysmyssyyn. Käytin itse talvioravan väristä lankaa ja olen neulonut sormeni tohjoksi. Ei sille mitään voi, halusin vain myssyni mahdollisimman pian valmiiksi....

Höyhenen kevyenä...

Tällä hetkellä olo ei kyllä ole höyhenen kevyt. Tietojen mukaan olen juossut/kävellyt yli 65 kilometria muutaman kuukauden aikana. Jos mietitte vauhtiani, kuvitelkaa kilpikonna kinuskikastikkeessa...

Ainakin yritän. Zombies, Run! takkuilee Lumiassani, harkinnassa on puhelin ihan vaan juoksua varten, mutta omatuntosamusirkkani kiukuttelee... en ainakaan vielä ole pystynyt perustelemaan itselleni puhelimen harkintaa.

Höyhenkorut jatkuvat... Edelleen materiaali, jonka käsittely tuntuu vieraalta. Kuvat onnistuvat vaihtelevasti. Runnotut höyhenet näkyvät. Kun saan korvikset jotenkin valmiiksi, pitää vielä varoa kissojen kynsiä ja hampaita. Etenkin nuorimmainen rakastaa kuvitella kaiken sulallisen saalisaläimeksi.


Korvakoruprojektinikin edistyy jotenkin. Nämä ovat parit 88-92/101 joten loppusuoralla mennään. Vasta yritetty pari vuotta.



Blogiin ilmestyy juttuja harvakseltaan, sillä joululahjatehdas on täydessä käynnissä, enkä halua kaikkia ainakaan täällä näytellä (vaikka näin hyvissä ajoin osa onnistuu varmasti jo unohtamaankin). Yritän koostaa vinkkejä ja ideoita käsityöihmisen joululahjoihin.



Sitten rientämään kohti sairaalaa... välillä muitakin vuoroja kuin yökyöpelin...

Siipien suojassa

Äiti-lapsi suhteessa on aina jotain ihmeellistä. Vaikka vuodet vierivät ja lapsikin saavuttaisi kunnioitettavan aikuiseksi mielletyn iän, oman äidin kanssa sitä käyttäytyy aina jotenkin... lapsimaisesti.
Onko kukaan muu huomannut tätä?


Kuinka ollakaan, vastaheränneenä äitiharakan kanssa kirpparilla löytyi taas useita lapsuuden muistoja. Pitkin kirpparia kaikui "ÄÄ--ÄÄ- äiti et VARMANA edes VILKAISE noita Snö of Swedenin koruja kun sun tyttäres tekee koruja! Et kyllä varmana edes kehtaa!!". Täysin kypsää käytöstä lienee turha odottaa. Äiti suhtautui tähän omalla tyynellä rauhallisuudellaan ja ehdotti josko tekisin hänelle sulkakoruja. Helpommin sanottu kuin tehty.



Sulat ovat äärimmäisen kauniita kuvatessa ja ulkopuolisessa tarkastelussa. Korujen materiaalina taas sulat ja höyhenet ovat yllättävän haastavia. Samanlaisen parin etsimiseen tuhrautuu aikaa, ja pieni tuulenvire aiheuttaa sen että höyheniä leijailee kissojen saalina pitkin kämppää. Lisäksi täydellisen parin löytyessä saattaa itse vielä sotkea liimaan, tai murtaa koko höyhenen.



Tässä sulka/höyhensarjaa Siipien suojassa ensimmäiset kolme. Löysin pienellä metsästämisellä vielä vähän vaihtoehtoja, joten saan onneksi vielä lisättyä värivalikoimaa. Erään toisen projektin laskukaavalla korvakorut toimivat 85-87/101.

Niin ja leikkaus sujui hyvin. Verikokeet näyttävät lopullisen tuloksen, mutta meillä on kuorsaava ja kehräävä toipilas joka kerjää rapsutuksia sekä ruokaa hyödyntäen haavasidoksiaan häpeilemättä.

Pieni pelko sydämessä...

Lenkkeilyt jatkuvat hyvässä vauhdissa. Olen saanut innostettua ystäviänikin juoksemaan zombeja karkuun... ainakin niin kauan kun kelit sallivat. Loppuviikon lenkkeilyt ovat vaarassa jäädä sillä huomenna on päivä, jota olen pelännyt viikkoja.

Nimittäin huomenna rakas vanhukseni, Väinö pääsee leikkaukseen. Väinöltä leikataan suurentunut kilpirauhanen, joka on jo kuukausia aiheuttanut kiusaa ja aiheuttanut eräänkin väittelyn lääkkeiden syömisessä ja tablettien piilotuksessa. Väinö on onneksi kiltti, joten olen selvinnyt vain muutamalla naarmulla. Huomenna saan sitten tietää enemmän, ja toivon todella että kissavanhukseni selviää leikkauksesta hyvin. Kuulemma eläinlääkäri on Turun paras, joten toivo elää. Lapsenvahtia tarvitaankin sitten loppuviikko, sillä nukutuksesta toipuessa Väinö luulee olevansa maailman valtias ja haluaa kiivetä   kämpän korkeimmalle kohdalle. Myös pikkukissa (joka on pyöristynyt ja kasvanut reippaasti) pitäisi pystyä pitämään pois haava-alueelta.

Ja sitten kuvia lopuista bolakoruista. Töissä todellakin kolmen bolakorun tarve =). Ylläolevan bolakorun saaja ilmoittikin jo, että pelkää lapsen kyllästyvän tiukun helinään- niin usein koru on ollut käytössä vatsan päällä roikkumassa.



Loppuun koru, jonka käyttäjää en ole tavannut ja uskon ettei hän koruista juurikaan perusta, mutta toivon todella että koru on mieluinen. Korun käyttäjä on hoitaja, joka on minua paljon opettanut ja jota olen koko urani ihaillut suuresti. Toivonkin nyt ja aikanaan kaikille kolmen korun omistajille rauhallisia ja suloisia hetkiä perheen parissa =)

You'd better run for your life....

Jep, tällä kertaa romantikko juoksee. Ei kylläkään mustasukkaisuusdraamaa karkuun, kuten otsikko viittaa vaan ihan vaan kuulokkeet korvilla metsäpolkuja pitkin. Olen mukana oman Oriflame tiimini Wellness-hyväolo kampanjassa ja päätin oman olotilan kohentamiseksi testata Wellness tuotteita oman kolmivuorotyön eväiden tasapainottamisessa. Wellness- pirtelö toimii parhaiten palautusjuomana, joten täytyy olla jotain josta palautua.

Yövuorojen välillä törmäsin sitten jossain mainintaan pelistä Zombie run ja pitihän sitä kokeilla... (Heräämällä tuntia aiemmin iltapäivästä juoksemaan ennen yövuoroa, ja kävelemään kuin zombie aamuyön tunteina.) Ja olen koukussa. Nyt olen jo parisen viikkoa juossut pitkin ja poikin Turun metsiä zombeja karkuun. Minut tunnistaa takkuisesta tukasta, kirkkaanpinkeistä kuulokkeista ja satunnaisesta vilkaisusta taaksepäin, ennenkuin pinkoan kiroillen karkuun. En tiedä miksi, zombiet iskevät aina ylämäessä.... Kunto on vielä surkea, muttei minun tarvitse olla nopein ;) riittää kun olen nopeampi kuin hitain "syötäväksi joutuva". Työkaverit ovat joutuneet kestämään intoiluani enemmän kuin tarpeeksi....

Korujakin on valmistunut. Työkavereiden keskuudessa on kiertänyt paljon hyviä uutisia. Näitä vielä muutama tulossa. Tämän bolakorun tarpeesta kuulin sirkuksessa, taitavanpelottavaa Draculaa ihastellessa.... Kollega alkoi onnellisena huokaisten kertomaan, ettei kohta tule mahtumaan farkkuihinkaan. Kertoi, että vatsa on jatkanut suloisesti kasvuaan päivä päivältä. Hetken aikaa kuunneltuani rohkenin kysymään (tällaisia kun tiedustelee, vaatii hieman rohkeutta) ... ja kyllä bola tulee tarpeeseen =)

Hohtoa

Nyt kun sain kuvausstudioni jatkojohdon vihdoin toimimaan (loistavaa ajanvietettä pujotella kaappien takaa) niin kuvauspisteenikin on toimintavalmiudessa. Jatkoin harjoituksia muovailumassan sekä pitsin kanssa yhdistäen kummatkin mielenkiinnon kohteet. Ja viimeisenä silauksena tyylille on tietenkin, että hahmot hohtavat pimeässä. Näyttää villiltä öisen sairaalan peilissä...

Idea tähän yhdistelmään on äitiharakan. Joka nähtyään pitsikorvikseni, näytti omansa, jossa todellakin oli kapussi keskellä. Samalla ratkesi epätasaisten kapussien kiinnitysongelma....

Hankin yhtä jos toistakin pientä askarteluliikkeestä... voi olla, että kokeilut jatkuvat. Korvispari on 84/101

Ikuinen optimisti

Niin se minunkin loma loppuu pikkuhiljaa ja huomenissa pitäisi alottaa arki ja palailla töihin. Olen onnistunut keräämään virtaa ja aloittanut monta projektia, jotka vievät hyvin aikaa tulevina viikkoina. Kuten aina, onnistuin kesäloman aikana lähinnä vain aloittamaan materiaalien hamstrausta ja ideoiden keräämistä ja hieman raapasemaan erilaisia kokeiluja.

Töissä minut tunnetaan siitä, että kaikesta huolimatta pyrin näkemään asiat positiivisessa valossa ja näkemään valoa pilvisinä ja sateisinakin päivinä. Kuitenkin säännöllistä nurinaa aiheuttaa kahvikuppini hukkaaminen. Olen erittäin kiintynyt siihen, se on kivan kokoinen ja käteen hyvin sopiva. Kuitenkin unohtelen sitä aina erinäisiin paikkoihin ja olen pituudeltani niin lyhyt, etten näe aina tähystää ylimmälle hyllylle. Työkaverit aina muistuttavat minua pesemään kahvikuppini ja laittamaan sen hyllyyn mistä se ei häviäisi, turha toivo.

Päätinkin tehdä hätävarakahvikupin niille kurjille päiville kun oma pääasiallinen kahvikuppi on kateissa. Halusin siihen tekstin jonka piristäisi kiireisintäkin työpäivää ja muistuttaisi mukavista asioista. Joten väkersin kupin Dr Who lainauksella " I am and always will be the optimist. The hoper of far-flung hopes and the dreamer of improbable dreams". Teksti tietenkin tapani mukaan kunnon kauhuelokuvan veriseinä- fontilla.

Varaston täyttöä...

Asiakaspalvelua on monenlaista. Tunnustan, kun puhutaan arastelusta, mökötyksestä ja myyjien välttämisestä, olen joukossa ensimmäisten joukossa. Tukholmassa ahdistuin nenille pomppaavista myyjistä. Ostan mielelläni jopa elektroniikkaa netistä tilaamalla puhumattakaan joululahjaostoksista. Siltikin käyn mielelläni ostoksilla liikkeissä joissa minua tervehditään iloisesti ja kanssani jutellaan.


Vastikään kävin pyörähtämässä keskustan liikkeissä Presentossa sekä Blingissä oli ihanaa keskustella samanhenkisten ihmisten kanssa. Sain ymmärrystä ja myötätuntoa siitä, kun kerroin etten uskalla ostaa joulukorttitarvikkeita vielä sillä esimerkiksi harakkaveljeni rakastaa naljailla aiheesta. Kuulemma on ihmisiä jotka ostavat joulukorttitarvikkeensa joulun jälkeen, ja toinen ryhmä joka ostaa juhannuksena....


Blingissä minua tervehdiittiin hymyn kanssa ja tiedusteltiin tulenko hakemaan pöllövarastooni täydennystä. Tunnustan. Ostin jopa pöllöriipuksia koruihin joita tiedän etten osaa käyttää... Olen varastoni kanssa kohta kuin Roope Pöl... korjaan Ankka konsanaan.


Ihastuin vallan kovasti pitsikorviksiin. Ne ovat niin kevyet, suloiset ja helpot. Jotenkin ihastuttavat. Joten pompin riemusta ja taputin täriseviä käsiäni innoissani yhteen kun löysin niitä vielä lisää eri väreissä...



Ja ensi viikolla häämöttää töihin palaaminen ja arkirytmin löytyminen. Täytyyhän minulla olla näyttää jotain pientä kivaa korvissa... ;) olen saanut jotain aikaan....

Kahdeksan tassua ja lakatut varpaankynnet....

Loma-aamuihin saa yleensä herätä ihan rauhassa, mitä nyt kahdeksan tassua kerjäämässä huomiota. Aamu alkaa kahvikupin noudolla, ja yritän istua sohvalle sitä rauhassa juomaan. Hetken päästä pentukissa Olivia rientää paikalle tuoden palloa ja kinuaa heittämään ja leikkimään. Ennenkuin ehdin tarttua palloon, se onkin tassulla tönästy sohvan alle ja odotetaan että emäntä sen sieltä noutaa.

Aamukahvi sai jäädä ja seuraava puolituntinen vietettiinkin sohvan alta palloa metsästäessä. Palloja löytyikin melkein toistakymmentä. Aina pallon löytäessäni kuului vaan tyytymätön naukaisu väärästä pallosta, ja piti jatkaa seuraavaan. Samalla villakoirat saivat kyytiä... ja siivousintoileva neuroottinen kissa kehräsi tyytyväisenä.




Lisää muovailumassakokeiluja. Ohje Pinterestin ihmeellisestä maailmasta. Hyvin näkee vielä epätasaisen jäljen. Kyllä tämä tästä pikkuhiljaa harjoitellessa...

Niin... ja aamuni sen toisen neljän tassun kanssa. Väinöllähän edelleen lääkitys aamuin, illoin. Ja tiedämmehän kaikki miten kissalle annetaan lääke.




Yllä yksi tämänhetkisistä suosikkikorvispareistani. Pinterestiä liikaa lomalla selaillessani tulin huomanneeksi pitsinkäyttöä koruissa... joten kun Muovitukussa oli pieni pitsinpalaspussi, piti ottaa mukaan ja kokeilla. Korut ovat unelmakevyet ja ihanat. Tuulisella säällä täytyy hieman varoa. Nämä korvikset olivat siis 79-80/101.

Nyt kun kahdeksan tassua ruokittu, lääkitty ja pallotettu voin siirtyä hakemaan lisää kahvia ja seurata kuinka nuorempi jahtaa pieniä vihreitä kissapikku-ukkoja sutien laminaatilla. Jarrutuksesta seuraa aina vähintää 180 asteen käännös ja kissamaista nurinaa....

Hej på dig vaan sullekin

Viimein takaisin kotopuolessa. Kävimme työpaikan miniporukan kanssa pyörähtämässä Tukholman puolella ja nauttimassa kauniista kesäpäivistä. Voin kertoa, että on helpotus olla takaisin kotimaan puolella nauttimassa jäyhästä kulttuurista. Tukholmassa on puolensa, upeat maisemat ja toinen toistaan upeammat ja huolitellut ihmiset... Ostoksilla käydessä kuitenkin, muutaman tunnin nukkuneena, nurkan takaa pomppaava täydellinen kotirouva joka lirkuttaa iloisesti "Hej! Hur kan jag hjälpa?" alkoi kuitenkin jo ahdistaa.

Iltapäivästä alkoi kuitenkin jo helpottaa. Kävimme syömässä vanhassa kaupungissa ihastuttavassa pienessä "maalaisravintolassa". Olimme pitkään ainoita asiakkaita. Ruoka oli hyvää. Päädyimme lisäksi pariin sarjakuva- ja scifikauppaan jonne oli helpotus päästä. Ruotsalaiset nörtit jakavat saman mielenlaadun suomalaisten kanssa, katsekontaktia vältellään ja jos ohimennen hieman tönäistään on kiusaantunut mumistu anteeksipyyntö se paras vaihtoehto. Lisäksi kävelykilometrejä piristi itsekeksimäni "valokuvausleikki". Liian monta Dr Who jaksoa katsoneena, aloin metsästää Tukholman "weeping angels" patsaita. Onneksi montaa niistä tuijotettiin jatkuvasti, jollei muuta niin lokkien toimesta.




Loppuun lasia, tiikerinsilmää ja tietenkin. Tietenkin pöllöilyä... 

Massailuja..

Lomalla on ollut aikaa tehdä erinäisiä kokeiluja materiaaleilla ja olen löytänyt lapsuuteni suosikin, muovailumassat uudestaan. Hienommin sanottuna Fimo.  Muottikokeilujakin on tullut erinäisiä (tervetuloa silikoninkäry ja hyvästi muutama pöllöriipus). Ensimmäisenä esittelyyn tulee kukkakokeilu. Löysin ohjeen Pinterestin ihmeellisestä maailmasta, sääli vaan ettei linkki vie mihinkään ja kuvassa lukeva Monika's Cakes ei anna hakutuloksia. Kukasta tuli kyllä persoonallisen omannäköinen, kukan lajista ei ole kyllä tietoakaan.
Massan lisäksi keshi-helmiä sekä lasihelmiä.

Koru joka sieppasi hengettären

Yleensä tässä vaiheessa minulla on jotain kerrottavaa korusta, korun teosta tai niistä ajatuksista joita korun teko on minussa synnyttänyt. Tämän korun kohdalla ei ole kyllä sanottavana yhtään mitään. Korussa helmiäistä, metallia ja muovihelmi. Mitään erityisempää tässä ei liene...Tosin alan pikkuhiljaa uskoa että kirjoituksen muusa lienee vankina tuon punaisen helmen sisällä pyrkimässä ulos....

Sinne ja takaisin vai....

Televisiota katsellessa on hyvä tehdä käsitöitä. Siinä rauhoittuu paikalleen (huonoon asentoon) istumaan ja aika kuluu kuin huomaamatta. Yleensä sarjat ovat sen pituisia, ettei yhden jakson aikana ehdi kuin vähän aloitella ja suunnitella korun tekoa. Eilen katsoin pitkästä aikaa elokuvan, joten aikaa jäi enemmänkin. Elokuva oli Hobitti, joten kaulakorun lisäksi valmistui myös rannekoru (en edelleenkään koe osaavani tehdä enkä suunnitella niitä). Mustavalkoisissa sävyissä mennään edelleenkin, sillä helmet ovat sopivasti käden ulottuvilla.

Olin hieman hämmentynyt elokuvan lopusta... Tokihan jossain alitajunnassani muistin, että Hobitti on useampiosainen, mutten koskaan olisi kuvitellut, että kirjasta saadaan peräti trilogia. Jotenkin muistelisin ettei kirja edes ollut mahdottoman pitkä. Elokuvassa itsessään oli kerrassaan sydäntäsärkevän kauniit värit! (Ja romantikko vääntää pelkästään mustavalkoisia koruja...)

 Ja sitten takaisin lomanviettoon..... työkaveri jo kommentoikin, että olen varmasti tehnyt jonkin sopimuksen ilmojen hengettären kanssa....

Valintoja osa 2

Vihdoin ja viimein se on edessä. Loma nimittäin. Tänään aamulla kävelin sairaalan ovesta ulos, ja seuraava työvuoro on vasta kolmen viikon päästä... Minulta kyseltiin kovasti mitä suunnittelin lomallani tekeväni. En oikeastaan sen ihmeempiä. Olivia oikeastaan kiteyttää ne keskeisimmät suunnitelmat...

Mitä kuvassa ei ihan näy, Olivia nukkuu muutaman helminauhan, pihtien ja vaijerien päällä. Täysin tyytyväisenä. Kuvassa näkyy myös kirja, joka on apuna uuden kameran kanssa ja parempiin kuviin pyrkiessä ja totutellessa.

Sofia's choice korusarja jatkuu. Edelleen pyöritään samoissa materiaaleissa. Kuvat otettu kyllä vähän unisella silmällä. 101- projektissa mennään numeroissa 74-78. Allaolevassa korussa mattaonyxia ja "lohikäärmeenmuna" akaatteja. Ihania materiaaleja jotka olin täysin unohtanut!



Välillä tuntuu että helpompi tehdä koruja jos saa jonkin teeman. Jos oma mielikuvitus tuntuu olevan ehtymässä joku pieni rajoite kuten väri, tyylisuunta tai materiaali saattaa antaa uusia ideoita ja usein toteutankin sitten samalta istumalta useammankin korusetin. Helpompi raijata materiaalejakin työhuoneen ja olohuoneen välillä. Miten niin pitäisi työskennellä työhuoneessa?

Ylläolevassa korvisparissa laavakiveä. Kivan oloinen materiaali. Niistäkin täysin unohtanut että minulta löytyi näitä kolikoita vielä kaapin pohjalta..... Alla lisää mattaonyxia...

Ja viimeinen pari joka täydentää Sofia's choice sarjan. Hieman lisää riipuksia. Näistä viimeisistä onnistuin leikkaamaan aluksi väärän lenkin irti. Katsoin Dr Who:n jaksoja ja taisi keskittyminen olla hieman muualla... Onneksi löytyi yksi ylimääräinen niin sain vielä symmetrisen parin tehtyä.

Valintoja osa 1

Ollessani äitiharakan luona käymässä, yläkerran naapuri päätti pistäytyä käymään ja kertoi ongelmastaan ettei koskaan löydä mieleisiään korvakoruja. Hän kertoi arvostavansa klassisia muotoja ja mustan ja harmaan sävyjä. Hän halusi myöskin kunnonkokoiset korvakorukoukut, joten pitkästä aikaa valmistin koukut käsin. Siitä olikin aikaa, kun olin viimeksi itse korvakorunkoukkuja tehnyt, enkä meinanut enää muistaa mistä ne "ainoat oikeat ohjeet syntyivät" No, sain aikaan edes jotain. Tässä korvakorusarjaa Sofia's choice osa 1.  Ensimmäisissä koukku hopeaa (kuten lähes aina) lasia ja labradoriittia (jos muistan oikein). Melkein sain kiven välkkeen tallentumaan kuvaan...

Ja aivan ihanasti olen saanut kuvaan mukaan kiven pienen välkkeen lisäksi näkyville myös kissankarvoja. Niitä on ihan joka puolella. Sitä vaan ei voi välttää. Koukku vähän rusikoitunut.... sen saa siitä harjoituksen puutteesta...

Ongelmahan kuvaustilanteissa usein on, että vaikka kuinka pyrkii asettelemaan valot ja kuvattavan kohteen hyvin, paikalle rientää kaksi karvanenää jotka haluavat ehdottomasti tietää mitä tapahtuu, ja miksi emäntä makaa lattialla.  Alla olevissa kuvissa lasin, hopean ja metallin lisäksi larvikiittia, yllä kivenä pelkkä lasi...


Olen kyllä pikkuhiljaa pyrkinyt rakentamaa kunnon kuvausalustaa korujen kuvaamiseen. Jotain mihin saisi valon vuorokaudenajasta riippumatta, ja jossa pystyisin kuvaamaan melko kivuttomasti kuvia vähällä käsittelymäärällä. Nyt tämä tuotos pitäisi siirtää vielä työhuoneeseen, jotta karvanaamat eivät pääse änkeytymään laatikkoon. Kissat kun suorastaan rakastavat laatikoita.... Tosin, laatikon ulkopuolella osoittautuvat usein turhan nopeiksi kuvata, etenkin nuorempi joka on erikoistunut kuvauttamaan hännänpäänsä sekä takajalkansa.


Ylläolevassa lasia ja larvikiittia hopean ja metallin lisäksi. "Järkevää" materiaalien käyttöä, tiedän.
Ja äitiharakalle terveisiä, otin kuvani ihan itse. Kamera vain on uusi..... siitä juttua myöhemmin.

Ps. korvakorut tässä olisivat 70-73/101

Onni on...

Onni on mummoutumista. Sitä on nyt ilmassa. Työkavereistani yksi toisensa jälkeen tulee mummoja, joistain jopa toista kertaa. Kahvipöydässä keskustellaan lapsenvahtivuoroista, sopivista harrastuksista, ja mummojen silmien kaikkinäkevyydestä.

Mummot ovatkin ihana ilmiö. Usein läsnä, ja heillä on mahdollisuus hemmotella lapsenlapsiaan omalla vahtivuorollaan. Ovat vanhempien apuna ja tukena, ja heillä on elämänkokemusta ja viisautta vuosikymmeniltä. Ja mummot haluavat hemmotella odottavia äitejä bolakoruilla. Nyt haluttiin bolakoruun vihreää, mikä on itselleni jotenkin haastava. Miellän bolat ja vauvoihin liittyvät asiat aina jotenkin pastellisiksi. Onneksi löysin varastoistani pastellinvihreää, mikäli sellaista edes on olemassa...

Onni on ruokaa kerjäävä kissa... Väinö on sairastellut, ja joutuu todennäköisesti lääkitykselle loppuiäkseen. Monta päivää hän oli väsynyt, eikä ruokakaan kelvannut... ja onnistui säikäyttämään pahanpäiväisesti. Nyt sitten vesimelonia syödessäni hän erehtyi kerjäämään... ja voi sitä helpotuksen ja onnen määrää. Kissalleni maistuu taas ruoka. (Ja sai suuhunsa muutakin kuin vesimelonia)

Ja viimeiseksi, kuten olen ennenkin sanonut. Onni on tomaatti...

Onnea on tietää että tomaatti on hedelmä. Onni on viisautta tietää ettei tomaatti kuulu hedelmäsalaattiin. Ja ennenkaikkea onni on ystäviä, jotka ymmärtävät vaikka se tomaatti siellä hedelmäsalaatissa välillä olisikin. ;o)

Anonyymit helmijalkapohjat...

Tämä on teille kaikille, näpertelijöiden kanssa eläjille, jotka tiedätte miltä tuntuu kun pienenpieni helmenpoikanen porautuu syvälle kantapäähän....  Ette ole ainoita, teitä on kuultu. Rakas helmiharakkaveljeni nimittäin suunnittelee paraikaa järjestävänsä kokouksia missä kaikki saisivat purkaa tuntojaan, niistä aamuyön hetkistä, jolloin kadonnut korvakorukoukku löytyy kantapäästä, niistä lauantaisista siivouspäivistä jolloin lattiaa pestessä lasikuutio porautuu kiinni polvilumpioon ja niistä loputtoman turhista imuroinneista, jolloin imurin putkea pitkin kalistelee helmiemo poikasineen....

Myönnän, näpertelijän kanssa ajanviettäminen vaatii uhrautumista, loputonta myötätuntoa ja lehmänkaltaista kärsivällisyyttä. Lopputuloksesta ei aina voi mennä takuuseen...

Ja takaisin itse asiaan eli koruun. Korussa on muistaakseeni jadea ja larvikiittia, ja koru tulee lahjaksi lahjanantajalle. Näin käy välillä, eli teen korun ihmiselle joka antaa korun lahjaksi, korun vastaanottajaa en ole tavannut. Sitten ei kun jännittämään sopiiko koru ja onko mieleinen....



Ja kaikille teille, jotka suunnittelitte liittyvänne yllämainittuun kerhoon, toivotan kärsivällisyyttä... ja tarkkanäköisyyttä. Suosittelen myös tarkastamaan sohvan ennenkuin istutte alas ;)

Tervettä lainajärkeä ja kasvituntemusta...

Olen nyt kohta vuoden harjoitellut puutarhanlaittoa, välillä paremmin, välillä huonommin onnistuen. Pihalla kasvaa suurinpiirtein enemmän nurmea kuin sammalta ja erinäisiä kasveja olen saanut suht hyvin kasvamaan pihalla. Sain pienen yrttipuutarhankin pihalle kasvamaan, vaan tein saman virheen kuin helmien kanssa. Tiedättehän... "Nämä näyttävät hyvältä yhdessä." Ja sitten ei enää mitään merkkiä missä on mitäkin. Joten kun yritin löytää puutarhastani yrttejä ruuanlaittoon, ei se enää ollutkaan helppoa. Persilijan erotin ruohosipulista, se oli vielä helppoa. Vaan basilikaa en erottanut mintusta, en haistamalla, en maistamalla enkä katselemalla.
Puolustuksekseni täytyy sanoa, etten ole ainoa jolla ei hajuaisti eikä yrttituntemus pelaa. Sain avukseni tuoreinta sukupolvea Marttojen viisautta, usein toimivan lainajärkeni. Tunnistuksessa ei siitäkään ollut apua. Lopulta päädyimme vain sopivaan kumpi yrteistä on basilika (voimakastuoksuinen) ja kumpi minttu. Googlettamalla selvisi, että erehtyminen lienee tässäkin tapauksessa inhimillistä, sillä kasvit kuuluvat samaan kasvisukuun.


Korvakorupareina 68 ja 69, mikäli olen jotenkin laskuissa mukana. Teemana jotain makeaa... Pitäisi varmaan ihan oikeastikin saada aikaiseksi järjestettyä itsensä johonkin kimppatilaukseen mukaan sillä korvakorunkoukut ja muutamat lasihelmet ovat oikeasti lopussa. Tai sitten kolata helmilaatikoita, mitä kaikkea sieltä löytyykään...

Auringonpilkkuja ja perhosia

Tein avainnauhoja useammankin, ja tämä on yksi jälkeenjääneistä. Ihan suloinen ja raikas. Tämän nauhan kuvauksessa on vahingoitettu eläimiä. Väinö-kissa uhrasi hetken olohuoneen viimeisistä auringonsäteistä jotta sain kuvan. Luulen kuitenkin, että Väinö tyytyy illanhetkiin sylin lämpimässä hyvityksenä.

Avaimet uuteen alkuun

Edellinen juttusarjani jäi kesken uskollisen pienen tietokoneeni vetäessä viimeisiä henkäyksiään. Netin selaaminen kävi jotenkin, mutta kuvien käsittely ja pyörittäminen alkoi muodostua mahdottomaksi. Tietokone meni vaihtoon, tosin samalla meni käyttöjärjestelmä, kuvankäsittelyohjelmat ja oikeastaan kaikki muu mihin on tottunut, joten tietokonetta käyttäessä saa olla hereillä. Pelkään jokainen hetki että painan yhtä tai kahta väärää näppäintä, ja tietokone jakaa kaiken sisältönsä sosiaaliseen mediaan kuuluttaen kaikille kuinka kömpelö oikeastaan olenkaan.
Ehkä muutamien päivien kuluessa saan tämänkin sujumaan. Sitä ennen vaihteeksi avainnauhoja. Tein näitä muutaman tuttuni pyynnöstä. Yksi löysi jo uuteen kotiinsa, ennen kuvaa. Loput jäivät sopivaksi harjoittelumateriaaliksi kuvankäsittelyohjelman kanssa.


Loppuun kuva söpöläisestä, joka on vallan kasvanut isoksi. Kuten ilmeestä näkee, hänestä on tullut

itsetietoinen nuori nainen.  Päälle vuoden vanhana hän rakastaa seurata asunnon siivousta, ja pitää hyvää vahtia että tavarat ovat paikallaan. Epäjärjestys pyritään peittämään mahdollisuuksien mukaan. Rapsutuksia otetaan vastaan silloin tällöin, kunhan turkki ei mene sekaisin.