Pages

tiistai 8. tammikuuta 2013

Epävarmuutta...

Jatkan edelleen erilaisien tekniikoiden harjoittelua. Alennusmyynneistä löytyi mm. pari Linda Jonesin kirjaa metallilangan vääntelystä. Tekniikoiden kehittäminen on samalla hauskaa, mutta myös turhauttavaa puuhaa. Jotenkin koen, että ueamman vuoden harrastaneena minun pitäisi pystyä paljon parempaan. Toistaiseksi olen juuttunut versioimaan kirjoissa esiintyviä ohjeita, joista vain kolmannes päätyy kelvolliseksi koruksi. Yleensä viritelmät näyttää siltä kuin raivotautinen minikokoinen kääpiö olisi purkanut kullankaivuuturhautumiaan helmilaatikossa.

Kuvana vanhaa varmempaa tekniikkaa. Vielä joululahjoja. Korussa mustaa kiveä, hopeoitua kuparilankaa sekä vuorikristallia. Korun antamista jännitin valtavasti. Koru meni lahjaksi ihmiselle joka tunnetaan tyylistään. Lähdin kuitenkin olettamuksesta, että käsintehty suomalainen koru kelpaisi... Mustat kivet, mustakivi helmet... (?) Turun ihanasta helmiliikkeestä eli Punaisesta kivestä (looginen lause).


093