Muistoissani

Joskus kai jokaiselle blogin kirjoittajalle tulee hetkiä jolloin saa suoraa palautetta kuvien tason ollessa eri edeltäviin verrattuna  ja milloin epäillään ettei bloggaaja itse ole voinut ottaa kuvia (kuvien ollessa liian taidokkaita).  Kriittisen palautteen ottaa kyllä vastaan, perustelee ja pyrkii parantamaan tapojaan. Toki ainahan sitä toivoo, että etenkin jos tulee epäuskon ääniä omasta onnistumisesta, etteivät ne tulisi omalta äidiltä.... ( ;o) on se hyvä että on edes joku joka uskoo että vuosien varrella olisi jotain opittu).
*jälkihuomautus- kuvien tason parantuessa miniläppärin ruudulla tehdyt blogipohjanmuutukset aiheuttavat kirjoituksen tason romahtamisen. Ongelmia edelleen!

Tästä tapani mukaan suivaantuneena ajattelin kuvata ja laittaa kuvasarjan elämän estetiikasta ja kauniista puolista ja esitellä tapaani katsoa maailmaa vaaleanpunaisten silmälasien läpi. Tästä tavasta olen vuosien varrella saanut paljon palautetta, kuulemma kaatosateella kävellessä ei saisi olla onnellinen pohjavesikaivojen täyttymisestä.

Tapani katsoa maailmaa romanttisten vaaleanpunaisten silmälasien läpi olen vuosien varrella oppinut ihmiseltä jonka lasit ovat ruusunpunaisuudessaan omaa luokkaansa. Häntä kuunnellessani olen oppinut pysähtymään ja miettimään niitä hyviä asioita jokaisessa hetkessä. Toki itse jään optimistisuudessa vain kalpeaksi varjoksi ihmiselle, jolle toisen ihmisen kosketus ei ole koskaan liian kova, eikä uusi valkeneva päivä ole koskaan huono, vain erilainen. Toivon kuitenkin, että vuosien varrella olen edes jossain määrin oppinut näkemään elämän vaaleanpunaisen puolen, oli se sitten huulenheiton, ystävällisen hymyn ja kiitoksen tai kauniin muiston ansiosta.

Lepää rauhassa Pappa.