Korvispiikkimonsteri

En erityisemmin ole viimeaikoina välittänyt korupiikkien tekemisestä, sulatuksesta ja keittämisestä sitruunahapossa. Siksi onkin jumahtanut tämä kaulakoruvaihe päälle. Ranne/nilkkakoruja en osaa käyttää, ja korviskoukkuja ei vaan ole. Mielestäni niitä aina reilumman satsin teen, joten olen tullut tulokseen, että jossain on pienen pieni karvainen monsteri, joka käyttää minun korvakorupiikkejäni hammasväliensä kaivelemiseen. Sille tuntuu kelpaavan muutkin helmet, jotka varmasti välillä jäävät hampaankoloon.

Välillä päivät/työpäivät tuntuvat menevän kiivaampaa tahtia. Yleensä tahtia kestää vain pari päivää, ehkä sitä on stressaantunut, tai sitten vaan mielenkiintoinen työ tempaa mukaansa. Viime yönäkään en juuri nukkunut, heräsin ulkona kuuluneeseen kilahduksentapaiseen ja havahduin kun olin sängystä ylhäällä viemässä lääkkeitä potilaalle, olettaen ilmeisesti ääntä tippalaskuriksi....

Vastaavina hetkinä olen niin kiitollinen, että minulla on korut. Muotoja, värejä ajatellessa kaikki muu unohduu, sitä keskittyy ajattelemaan, syntyvää korua. Tällainen "terapiakoru" on syksy 2010 ensimmäinen koru Autumn Mystery. Syksyisiä värejä, pimeneviä iltoja ja lempikiveni ametisti. Ametisti on materiaali joihin turvaan koruja tehdessä usein. Se tuntuu omalta.



Kuvaankin olen melkein tyytyväinen. Vaikka se tarkkuudessaan osoittaa lenkkien virheitä, riipuksen kolhuja niin sain siihen vangittua ametistin hohdetta.
Helteisiä lomapäiviä teille, minä lähden ruokkimaan monsteriani, jos saataisiin korvakoruja.